Tyyppipoikkileikkauksien esittelyllä kohti kuntademokratiaa?

Varma kesän merkki ovat katutyöt; myös kotikaupunkini keskustaa on myllätty auki. Jokaista katutyötä edeltää pitkä suunnitteluprosessi. Lain mukaan katusuunnitelmaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville vähintään 14 päivän ajaksi, ja tästä nähtävillä olosta on tiedotettava myös niiden kiinteistöjen omistajia ja haltijoita, joihin katutyöt vaikuttavat tavalla tai toisella.

Tavoitteena lienee se, että kaikki olisi mahdollisimman avointa ja että kuntalaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa katutöihin jo etukäteen, esimerkiksi tekemällä muistutuksia tai valituksia. Vaikuttaminen ja demokratian toteutuminen tuntuu kuitenkin mahdottomalta tilanteessa, jossa katusuunnitelmista tiedotetaan niin, ettei tavallinen tienkäyttäjä ymmärrä, mistä on kysymys.

Esimerkiksi oman kotikaupunkini sivuilta löytyy tiivis, kolmen kappaleen mittainen katusuunnitelmatiedote, joka on otsikoitu:

”Xkadun katusuunnitelman muutos välillä Ykatu – Zkatu nähtäville”

Ensimmäisessä kappaleessa kerrotaan tarkemmin ”suunnitelman näkyville laittamisesta”, mutta ei varsinaisista katutöistä:

”Xkadun toisen vaiheen katusuunnitelma on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla. Katusuunnitelman muutos koskee Xkatua välillä Ykatu – Zkatu.”

Toisessa kappaleessa katutöiden merkitystä taustoitetaan, mutta edelleen tienkäyttäjän näkökulmasta melko abstraktilla tasolla:

”Xkadun katusuunnitelman muutosehdotus liittyy kaupunkikeskustan kehittämiseen ja on jatkoa jo aiemmin hyväksytylle suunnitelmalle. Muutoksen tavoitteena on liikenteen rauhoittaminen keskusta-alueella sekä viihtyisyyden lisääminen.”

Kolmannessa kappaleessa lukijaa ohjataan eteenpäin:

”Suunnitelmaan voi tutustua kaupungin verkkosivuilla: XXXX.fi.”

Kun menen verkkosivuille, pääsen klikkaamaan auki hyvin monimutkaisia dokumentteja: ”tyyppipoikkileikkauksia”, ”pituusleikkauksia” ja ”asemapiirustuksia”, jotka eivät valitettavasti kerro minulle mitään. Sivuilta löytyy myös ”katusuunnitelmaselostus”, jossa kerrotaan monimutkaisella insinöörikielellä ”liikenteellisistä ratkaisuista”, ”poikkileikkauksista”, ”esteettömyyden erikoistasosta” sekä ”toimivuutta parantavista toimista”.

Tärkein ohje katusuunnitelmista tiedottavalle on: kirjoita myös tienkäyttäjälle, älä ainoastaan suunnitteluinsinöörille. Jotta demokratia voisi toteutua, olisi suunnitelmaprosessiin liitettävä myös selkokielisempiä osia, esimerkiksi tiedote, jossa katusuunnitelmasta kerrottaisiin ymmärrettävällä kielellä. Jokaisen tiedotetta laativan – myös katusuunnitelmista tiedottavan virkamiehen – olisi hyvä miettiä vastaukset kahteen kysymykseen:

1. Miksi tiedote kirjoitetaan?
   Katusuunnitelmasta tiedottamisen tärkeimpänä tavoitteena on kertoa kuntalaisille, miten katutyöt muuttaisivat nykyistä tilannetta ja miksi. Tärkeää olisi avata sitä, miten muutos vaikuttaisi tavallisen tienkäyttäjän elämään. Muuttuisiko autoilijan tai pyöräilijän reitti tai tulisiko kulkutiestä jalankulkijalle turvallisempi?
2. Kenelle teksti kirjoitetaan?
   Tiedote kirjoitetaan tavalliselle kuntalaiselle, joka on harvoin tieliikenneinsinööri. Katusuunnitelmatiedote, jossa annetaan linkki ”tyyppipoikkileikkaukseen” ei siis riitä, vaan dokumenttien keskeinen, tienkäyttäjän näkökulmasta tärkeä sisältö (ks. ed. kysymyksen vastaus), täytyisi avata kuntalaiselle ymmärrettävällä kielellä.

Onneksi minulla on ystävä, joka osaa suomentaa katusuunnitelmaselostuksen tavalliselle tallaajalle ymmärrettävään muotoon: Ainakin Xkadulta poistettaisiin yksi autokaista ja suojateitä korotettaisiin, jotta autot hidastaisivat vauhtiaan ennen suojatietä. Olisiko tämän voinut laittaa tiedotteeseen?

Ryhmänohjaustaitoja sosiaalialan ammattilaisen työkalupakkiin

• 

• 

Kuva: Jos kirjat voisivat olla sisaruksia, niin Oma suomi 1 – ryhmä lentoon ja Toiminnallinen kielenoppiminen olisivat sisarukset samasta perheestä.

Tein reilu vuosi sitten työkaverini Jouni Piekkarin kanssa S2-opettajille suunnatun toiminnallisten ja ryhmäyttävien menetelmien Ryhmä lentoon -oppaan, jossa kannustamme kielenopettajia ottamaan koko ryhmän potentiaalin käyttöön. Saimme inspiraatiota ja sparrausapua ihanalta Nina Maunulta, joka on jo vuosien ajan kehittänyt toiminnallisia menetelmiä työssään. Lähes samoihin aikoihin oppaamme kanssa Nina Maunu julkaisi Raija Airaksisen kanssa upean kirjan, Toiminnallinen kielenoppiminen.

Luin Ninan ja Raijan kirjaa innostuneena, sillä huomasin nopeasti, että kirjasta on (nimestään huolimatta) paljon hyötyä muillekin kuin kielenopettajille: esimerkiksi omille sosiaalialan opiskelijoilleni Ninan kirja toimii inspiroivana, jäsenneltynä ja selkeänä johdatuksena siihen, miten erilaisissa ohjaustilanteissa voi hyödyntää vaikkapa pelejä, leikkejä tai liikettä. Kirjassa esitellyt harjoitukset ovat käytännössä testattuja ja hyviksi havaittuja, joten kokematonkin ryhmänvetäjä voi ottaa ne turvallisesti käyttöön. Lisäksi harjoitukset on esitelty ja jäsennelty niin selkeästi, että niitä tekee mieli kokeilla ja soveltaa, vaikka ei olisikaan tottunut aiemmin esimerkiksi draamallisten menetelmien käyttöön.

Sosiaalialan töissä ohjataan usein lasten ja nuorten ryhmiä, joissa tärkeänä tavoitteena on oppia vuorovaikutustaitoja, ryhmässä toimimista ja toisten huomioimista. Toiminnallinen kielenoppiminen -kirjaan kootut toiminnalliset, tarinalliset ja draamalliset harjoitukset opettavat näitä taitoja kuin huomaamatta. Kirja nostaa mieleeni monia vanhoja tuttuja harjoituksia, joista osan olin jo ehtinyt unohtaa, sekä esittelee minulle uusia elämyksellisiä harjoituksia, joissa vuorovaikutusta ja ryhmässä toimimista voi opetella hauskasti, epäonnistumisia pelkäämättä (ks. esim. Patsastyöskentely s. 63 ja Tunneruudukko s. 64).

Usein ryhmänvetäjän tärkeimpänä tehtävänä on luoda ryhmään turvallinen, rento ja salliva ilmapiiri. Toiminnallinen kielenoppiminen -kirjassa esitellyt lämmittelyharjoitukset ovat hyvä keino rakentavan ilmapiirin luomiseen. Ilahduttavaa on huomata, että suuri osa kirjan harjoituksista toimii kaikenlaisille ryhmille. Lisäksi kirjassa on runsaasti hauskoja esimerkkejä siitä, miten eri harjoituksia voi muokata ja soveltaa. 

Vahvista positiivisia tunteita

Toiminnallinen kielenoppiminen -kirjan punaisena lankana kulkee ajatus siitä, miten tärkeää on, että ohjaaja vahvistaa positiivisia tunteita ja luo yhteisöllisen ilmapiirin, jossa kaikki voivat kokea olonsa turvalliseksi. Yksinkertainen tapa lisätä ryhmässä yhteenkuuluvuutta, osallisuuden tunnetta, empatiaa ja moninäkökulmaisuutta olisi esimerkiksi Unelmien kaupunki -harjoitus (s. 78), jossa ryhmä saa jäsentää ajatuksiaan unelmiensa kaupungista yhdessä, piirtäen ja keskustellen. Näin kaikkien ryhmäläisten ääni tulee kuuluviin, ja ohjaaja saa uutta tietoa ryhmäläistensä kiinnostuksen kohteista, unelmista, taidoista ja tunnelmista. Ryhmän potentiaalia ja ryhmäläisten vahvuuksia pohditaan myös Ryhmä lentoon -kirjassa, hyvin samanlaisen näkökulman kautta.

Toiminnallinen kielenoppiminen -kirja antaa sosionomiopiskelijalle hyviä vinkkejä siihen, millaisista palikoista vaikkapa työharjoittelupaikassa voisi rakentaa luovan ohjaustilanteen. Kirjasta voi kätevästi valita eri työvaiheisiin sopivia harjoituksia:
1) lämmittelyharjoitukset, 2) teemaan liittyvät toiminnalliset harjoitukset, 3) teemaa syventävät draamalliset tai tarinalliset harjoitukset, 4) työskentelyn päättävät toiminnalliset arviointiharjoitukset.

Ihastuin etenkin kirjan draamallisia ja tarinallisia menetelmiä esitteleviin osioihin, joissa hyödynnetään ketterästi mielikuvitusta oppimisen syventämiseen. Seuraavan kerran aionkin omassa opetuksessani hyödyntää mielikuvituksen voimaa ja lähteä liikkeelle oppijoiden mielikuvista ja kuvitelmista, en siitä, mitä he tietävät tai ajattelevat tietävänsä opiskeltavasta asiasta ennalta.

Molemmat kirjat korostavat toiminnallisen arvioinnin tärkeyttä ja sitä, että oppijat saavat itse arvioida oppimaansa. Ninan ja Raijan kirjan lopussa annetaan hyviä käytännöllisiä vinkkejä työskentelyn toiminnalliseen arviointiin. Toiminnallisten arviointiharjoitusten avulla voi tehdä monin tavoin näkyväksi oppimista, oppimisen tavoitteita sekä omia vahvuuksia – ilman, että kenenkään täytyy täyttää puuduttavia palautekaavakkeita.

***

P.S. Ninan ja Raijan kirjan lisäksi olen viime aikoina inspiroitunut myös Jouni Piekkarin kirjasta Helppoo ku heinänteko ja Päivi Rahmelin Kerro, katsotaan -kirjasta. Molempia voi lukea maksutta verkossa.

”Vastaanotolla on vähennetty kiireetöntä vastaanottotoimintaa” – ja muita kapulakielisyyksiä

Kotimaisten kielten keskus on julkaissut kaksi maksutonta hyvän virkakielen verkkokurssia, joita suosittelen lämpimästi kaikille tekstejä tekeville! Selkeytä lauseita ja virkkeitä -kurssilla tarkastellaan yleisimpiä lause- ja virketason ongelmia ja tarjotaan niihin ratkaisuja. Toimiva hallinto on kielestä kiinni -kurssi taas esittelee kielen roolia työnteossa sekä hyvän virkakielen hyötyjä.

Kursseille on selvästi tarvetta, sillä viime viikonloppuna Aamupostissa (25.4.2021) julkaistiin kaksi kuulutusta eli julkista tiedonantoa, joissa molemmissa käytettiin vaikeaselkoista virkakieltä. Toisen kuulutuksen takana oli erään terveyskeskuksen kuntayhtymä ja toisen kuulutuksen oli laatinut Väylävirasto.

Seuraavaksi nostan kuulutuksista esiin muutamia kapulakielelle tyypillisiä ominaisuuksia ja kerron, miten teksteistä saisi sujuvampia.

1. Pitkät sanat

Kapulakieleen lipsahtaa usein pitkiä sanoja, joita voi lyhentää. Terveyskeskuksen kuntayhtymän kuulutuksen alussa kirjoitetaan ”hoitaja- ja lääkärivastaanottotoiminnasta” ja ”koronarokotustoiminnasta”. Molemmissa ilmauksissa sana ”toiminta” tuntuu ylimääräiseltä. Tässä voisikin kirjoittaa esimerkiksi hoitajan ja lääkärin vastaanotoista sekä koronarokotuksista.

2. Tekijät kadoksissa

Joskus kapulakieliset rakenteet häivyttävät henkilötekijät. Näin käy myös kuntayhtymän kuulutuksen alussa:

”Ruuhkautumisen syynä on vallitseva koronaviruspandemia ja jatkuvasti lisääntyvä koronarokotustoiminta, johon meidän tulee osoittaa henkilökuntaa”.

Selkeässä kielessä se, kuka tekee, tuodaan selvästi esiin. Esimerkiksi tässä voisi hyvin käyttää ilmausta, jossa tekijät (hoitajat ja kuntalaiset) tuodaan näkyviin:

Ruuhka johtuu siitä, että osa hoitajista työskentelee koronarokotuspisteillä. Haluamme varmistaa, että mahdollisimman monet kuntalaiset saavat koronarokotteen ajoissa.

3. Teksti kirjoitetaan organisaation näkökulmasta

Kapulakielisessä tekstissä lähdetään usein liikkeelle organisaation – ei siis asiakkaan – näkökulmasta. Myös kuntayhtymän tiedonannossa organisaation näkökulma on vahvasti läsnä:

”Vastaanotolla on vähennetty kiireetöntä vastaanottotoimintaa merkittävästi, jotta saamme turvattua riittävän henkilöstön koronarokotuksiin. Tiimien toiminta jatkuu ennallaan, mutta pienemmällä hoitajamäärällä. Pyrimme kuitenkin turvaamaan puhelintoiminnan. Takaisinsoitto saattaa viivästyä 2–3 päivää. Soitamme siinä järjestyksessä kuin takaisinsoittopyyntö on jätetty. Puhelu tallentuu takaisinsoittojärjestelmään. ”

Ensimmäinen virke tuntuu toisteiselta: ”vastaanotolla on vähennetty  – – vastaanottotoimintaa”. Tämän jälkeen mainitaan ”tiimien toiminta”, mutta ei selitetä, mitä ”tiimeillä” tai niiden ”toiminnalla” tarkoitetaan. Organisaation näkökulmaa korostavat myös ilmaisut ”puhelintoiminnan turvaaminen” ja ”takaisinsoittojärjestelmä”.

Kirjoittajan on aina hyvä miettiä vastaanottajaa: mitä lukija tietää ja mitä hänen tarvitsee tietää? Vastaanottajan pohtiminen auttaa muotoilemaan katkelman sujuvammaksi, esimerkiksi näin:

Rokotusten vuoksi kiireettömiä vastaanottoaikoja voi joutua odottamaan. Myös puhelinpalvelussa on ruuhkaa, mutta jokaisen asiakkaan puhelu tallentuu järjestelmään. Puramme soittojonoa järjestyksessä, takaisinsoittoa saattaa silti joutua odottamaan 2–3 päivää.

4. Tekstissä on ylimääräistä tietoa

Kapulakieliseen tekstiin lipsahtaa usein liikaa taustatietoa, joka on viranomaisen kannalta tärkeää, mutta jota lukija harvoin tarvitsee. Väyläviraston kuulutus on otsikoitu ”Kasvillisuuden poisto rautatien suoja-alueelta”. Silti kuulutuksen koko ensimmäinen kappale käsittelee Väyläviraston yleistä tehtävää, ei siis kasvillisuuden poistoa:

”Väylävirasto vastaa liikenteen palvelutason ylläpidosta ja kehittämisestä valtion hallinnoimilla liikenneväylillä. Radanpitäjänä Väylävirasto hallinnoi valtion rataverkkoa siihen kuuluvine laitteineen, rakenteineen ja maa-alueineen.”

Tässä liiallinen taustoitus vie huomion pois varsinaisesta asiasta. Kuulutuksessa kirjoittajan olisi hyvä mennä suoraan asiaan ja jättää Väyläviraston tehtävän kuvaus alusta kokonaan pois.

5. Paperinmakuiset ilmaukset

Kapulakielisiin teksteihin pesiytyy usein paperinmakuisia ilmauksia, siis ilmauksia, joita ei käytetä puheessa tai yleiskielessä. Väyläviraston kuulutuksessa tällaisia ilmauksia ovat esim.  ”puuston korkeuden rajoittaminen” ja ”rautatien suoja-alue”:

”Väylävirastolla on – – oikeus tie- tai rautatieliikenteen turvallisuuden niin vaatiessa poistaa rautatien suoja-alueelta puita ja korkeita pensaita sekä rajoittaa puuston korkeutta. ”

Paremmin lukijalle avautuisi esimerkiksi tällainen muotoilu:

Väylävirastolla on oikeus raivata radan varrelta sellaiset puut ja vesakot, jotka vaarantavat junaliikennettä.

Paperinmakuiselta kuulostaa myös Väyläviraston kuulutuksen kohta ”radanpitäjän suorittamasta kasvillisuuden poistamisesta”:

”Radanpitäjän suorittamasta kasvillisuuden poistamisesta ei aiheudu kuluja maanomistajille.”

Voisiko tämän sanoa yksinkertaisemmin? Esimerkiksi:

Vesakon raivaus ei aiheuta maanomistajille kuluja.

****

Molempien kuulutusten kirjoittajat olisivat hyötyneet Kotuksen hyvän virkakielen verkkokurssien lisäksi virkamiehen huoneentaulun ohjeista.

Ohjeita seuraamalla teksteistä saa lainmukaisia. Jokaisen on nimittäin hyvä muistaa, että hallintolain (434/2003) mukaan viranomaisen on käytettävä ”asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä”.

Suorien lainausten käyttö opinnäytetöissä

Viime aikoina muutama kollega on ottanut minuun yhteyttä ja kysynyt, mitä opiskelijoille opetetaan suorien lainausten käytöstä. Näyttää nimittäin siltä, että opiskelijoiden teksteissä on lisääntynyt tapa kopioida lähdettä suoraan: omaan tekstiin saatetaan kopioida lähteestä sanasanaisia lainauksia jopa useiden kappaleiden verran. Kyseessä ei aina ole plagiointi, sillä tekstissä voi olla mukana asianmukainen tekstiviitemerkintä sivunumeroineen ja joskus jopa lainausmerkit osoittamassa, että kyse on suorasta sitaatista. Tieteellisessä tekstissä suoria lainauksia kannattaa kuitenkin käyttää säästeliäästi ja pitää ne mahdollisimman lyhyinä.

Suoria lainauksia eli sitaatteja saa käyttää kolmessa tapauksessa:

1. Kun lainaat lakia tai säädöstekstiä.
2. Kun lainaat jotakin kaunokirjallista tekstiä (runoa, novellia, näytelmää) tai muuten ytimekästä toteamusta (aforismia, mottoa, nasevaa repliikkiä), joka menettäisi jotakin sisällöstään, jos sen sanoisi toisin sanoin.
3. Kun haluat kommentoida, eritellä tai kiistää jonkun toisen ajatuksia, ja ajatusten referointi omin sanoin voisi muuttaa tai vääristää alkuperäistä ajatusta.

Muulloin sinun olisi siis referoitava lähteitäsi, eli selostettava lähteen sisältöä tiivistetysti omin sanoin. Referointi ei tarkoita, että kerrot kaiken, mitä lähteessä sanotaan, vaan voit nostaa lähteestä esiin jonkin ydinkohdan, opinnäytetyösi kannalta keskeisimmän asian, omaa näkökulmaasi tukevan havainnon tms.

Jos joudut lainaamaan tekstiä yli kolmen rivin verran, erota suora lainaus muusta tekstistä sisentämällä ja kursiivilla (käytä Wordin Lainaus-tyyliä), jolloin et tarvitse lainausmerkkejä. Merkitse lähdeviite selvästi lainausta edeltävään tekstiin tai heti lainauksen jälkeen. Esimerkiksi näin:

Lastensuojelulain (2007/417) 5 §:ssä pykälässä todetaan:  

• _{Lapselle on hänen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla turvattava oikeus saada tietoa häntä koskevassa lastensuojeluasiassa ja mahdollisuus esittää siinä mielipiteensä. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin.}

Erota kolmea riviä lyhyemmät lainaukset lainausmerkeillä, tähän tapaan:

Wittgenstein (1999 [1969]: 133) on pohtinut vastakkainasettelun väistämättömyyttä: ”Missä todella kaksi yhteensovittamatonta periaatetta kohtaa, siellä jokainen leimaa vastapuolen hulluksi ja harhaoppiseksi.”

Jos käytät paljon suoria lainauksia, tekstistäsi tulee helposti sirpalemainen ja epäyhtenäinen. Epäyhtenäisyyden vaikutelma syntyy myös tilanteessa, jossa vain tiivistät lukemaasi, etkä kommentoi tai pohdi ajatuksia tai suhteuta lähteitä toisiinsa.

Joskus liian pitkien suorien lainausten käytön takana on, että kirjoittaja ei uskalla referoida tekstiä, sillä pelkää, että alkuperäinen ajatus muuttuu liikaa. Joskus taas kirjoittaja ei ehkä itsekään ymmärrä alkuperäisen tekstin sisältöä täysin, niin ettei pysty referoimaan sitä omin sanoin. Toisinaan lähdeteoksessa esitetyt ajatukset vaikuttavat niin hiotuilta ja valmiilta, että kirjoittajasta tuntuu hankalalta alkaa muotoilla niitä uudelleen.

Referointitaito on tärkeä osa tieteellistä kirjoittamista.

Oppimistehtävissä ja opinnäytetöissä opiskelijan on kuitenkin osoitettava, että hän on lukenut ja ymmärtänyt käyttämiensä lähteiden sisällön, osaa muotoilla niissä esitettyjä näkemyksiä omin sanoin ja osaa myös liittää lähteissä esitettyjä ajatuksia omaan työhönsä ja toisiin tutkimuksiin. Jos opinnäytetyössä on runsaasti suoria sitaatteja, opinnäytetyön arvioija ei voi tietää, ymmärtääkö opinnäytetyön tekijä lähteissä esitettyjä ajatuksia vai toistaako hän vain lukemaansa papukaijana.

Jos et ymmärrä, mitä luet, älä käytä tekstiä lähteenä lainkaan, vaikka teksti vaikuttaisi houkuttelevan hyvältä ja tieteelliseltä. Jos taas ymmärrät, ota lukemasi haltuun ja osoita se myös lukijalle: referoi rohkeasti omin sanoin.

Miten teoria liitetään käytäntöön?

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyöt ovat usein hyvin käytännöllisiä. Eräs yleinen opinnäytetyömalli on tuotetyyppinen opinnäytetyö, jossa opinnäytetyön tuotoksena syntyy vaikkapa työelämää hyödyttävä verkkosivusto, työskentelymalli tai opas. Opinnäytetyö voi olla myös toiminnallinen, jolloin opparin tekijät suunnittelevat ja toteuttavat esimerkiksi toimintapäivän, koulutuksen tai tapahtuman.

Opinnäytetyön kirjallisessa raportissa kerrotaan tuotteen tai toimintapäivän sisällöstä ja tarkastellaan opinnäytetyössä tehtyjen ratkaisujen ja valintojen taustalla olevaa aiempaa tutkimusta ja teoriaa. Sen lisäksi, että opiskelija kertoo, millaista tietoa tai hyötyä uuden opinnäytetyön avulla saadaan, hänen on siis osattava myös perustella teorian ja tieteellisten tutkimusten avulla opinnäytetyössä tehtyjä ratkaisuja: Miksi oppaaseen valittiin tietyt sisällöt? Miksi toimintapäivä toteutettiin tietylle asiakasryhmälle? Miksi toimintapäivässä oli tietyt osiot? Miten tuotteen tai toiminnan tavoitteet laadittiin teoriaan pohjautuen? Opiskelijoiden kirjoittamishaasteena on usein, miten tämä teorian nivominen käytäntöön tehdään lausetasolla. Miten punainen lanka säilyy tekstissä niin, että teorialuvut tukevat kokonaisuutta eivätkä jää irrallisiksi?

Seuraavaksi tarkastelen kahden esimerkin avulla konkreettisesti ilmaisutapoja, joilla teorian ja käytännön voi liittää yhteen niin, että lukijakin sen ymmärtää.

Esimerkki 1. Tuotetyyppinen opinnäytetyö, tuotoksena opas
Opinnäytetyön tehtävänä on laatia palvelutaloon muuttavalle opas, joka sisältää tietoa mm. palvelutalon ja lähialueen palveluista, tärkeistä yhteystiedoista sekä ikääntymisestä. Oppaan työstämisessä opiskelijaa auttavat mm. tutkimukset ikääntymisestä ja palveluohjauksesta. Teorialukuun täytyy upottaa kohtia, joissa kirjoittaja kertoo selvästi, miten teoria on tukenut häntä oppaaseen liittyvissä valinnoissa. Esim.  

Hyödynsin palvelutaloon muuttoa helpottavan oppaan työstämisessä teoriatietoa vanhuudesta. Etenkin prosessimalli, jossa vanhuutta lähestytään — auttoi jäsentämään —

Lisäksi teoreettinen tarkastelu syvensi näkemystäni siitä, mitä oppaaseen on hyvä sisällyttää tilanteessa, jossa —

Halusin opasta suunnitellessani ottaa huomioon myös sen, ettei vanhenemista tulisi nähdä vain katastrofina, vaan siihen sisältyy myös — Tämän vuoksi nostin perinteisen vanhuuskäsityksen rinnalle myös tuoreemman käsityksen vanhuudesta. Siinä vanhuus nähdään niin, että —

Oppaassa ikääntymiseen liittyvät muutokset huomioidaan etenkin niin, että — Lisäksi oppaassa tuodaan esiin se, että —

Esimerkki 2. Toiminnallinen opinnäytetyö, jossa hyödynnetään vahvistavia työskentelymenetelmiä
Opinnäytetyön tehtävänä on soveltaa erilaisia voimaannuttavia ja identiteettiä vahvistavia työskentelymenetelmiä maahanmuuttajanaisten ryhmässä. Teoriaosuudessa opiskelija avaa maahanmuuttajanaisten asemaa Suomessa, pohtii empowerment-käsitettä, tarkastelee erilaisia näkökulmia identiteettiin sekä esittelee aiempaa tutkimusta siitä, millaista hyötyä eri työskentelymenetelmistä on saatu. Teoriaosassa kirjoittajan on jälleen osoitettava selvästi, miten teoria on vaikuttanut toimintatuokioiden suunnitteluun ja toteutukseen. Esim.   

Aiemmissa tutkimuksissa on tuotu esiin, miten maahanmuuttajanaisten elämässä korostuvat — Tämän vuoksi halusin voimaannuttavissa toimintatuokioissani vahvistaa etenkin sitä, miten —

Voimaantumisen prosessiin vaikuttavat esimerkiksi — Toimintatuokioissa tämä huomioitiin siinä, miten —

Identiteetin nähdään koostuvan — Lisäksi identiteettiin liittyvät — Näin ollen suunnittelemani työskentelymenetelmä sopii hyvin juuri maahanmuuttajanaisten kanssa tehtävään identiteettityöskentelyyn, sillä siinä otetaan huomioon —

Voimaantumisteorioissa tulee usein esiin se, miten — Maahanmuuttajanaisille suunnatuissa voimaannuttavissa toimintatuokioissa nostettiin esiin myös toisenlaisia näkökulmia, minkä vuoksi —. Hyödynsin esimerkiksi — Lisäksi toimintatuokioiden suunnittelussa oli tärkeää se, miten —

*********

Jos työstät opparisi teorialukua ja huomaat, että sinun on vaikea liittää teorian joukkoon mitään omaan oppariisi liittyvää virkettä, pysähdy. Oletko kirjoittamassa oikeasta asiasta? Näkemyksesi siitä, mitkä asiat lopulta liittyvät yhteen, saattavat muuttua opparin edetessä. Uskalla luopua turhasta ja keskity olennaiseen. Silloin opinnäytetyön punainen lanka säilyy ja huomaat itsekin, että teorian liittäminen käytäntöön tekstin tasolla on itse asiassa helppoa. Kerrot vain, mitä olet tehnyt ja miksi.

Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 2: Prosessin eri vaiheissa voi hyödyntää erilaisia työskentelytapoja

Millainen työskentelytapa yhteiskirjoittamisessa on kaikkein toimivin? Tässä joitakin ratkaisuvaihtoehtoja Mike Sharplesilta (2003: 168 – 175). Näitä työskentelytapoja voi myös sekoittaa keskenään, sillä usein tehokkainta on työskennellä eri tavoin prosessin eri vaiheissa.

Rinnakkaiskirjoittaminen (parallel working)
Rinnakkaiskirjoittaminen on yleisin yhteiskirjoittamisen muoto. Siinä ryhmä tekee selkeän työnjaon esimerkiksi niin, että teksti jaetaan osiin, ja jokainen työstää omaa palaansa tekstistä samanaikaisesti. Sen jälkeen kokoonnutaan yhteen antamaan palautetta ja keskustelemaan, minkä jälkeen tekstiä työstetään edelleen. Rinnakkaiskirjoittamisessa ryhmäläisillä voi olla erilaisia rooleja vahvuuksiensa mukaan: yksi voi huolehtia kielenhuollosta, yksi hakee lähteitä ja koostaa alustavan tekstipohjan, joku yhdenmukaistaa viitetekniikan, toinen varmistaa, että tekstin tyyli säilyy samana kirjoittajan vaihtuessa jne.
Etuja: Tekstiä syntyy nopeasti, jokaisen vahvuudet pääsevät oikeuksiinsa.
Haittoja: Erilaisten tekstien yhteensovittaminen voi olla vaikeaa ja joskus ihmiset tekevät päällekkäistä työtä.

Peräkkäinen kirjoittaminen (sequential working)
Peräkkäisessä kirjoittamisessa ensimmäinen kirjoittaja tekee luonnoksen, jota seuraava täydentää ja parantelee, ja lähettää sen jälleen eteenpäin seuraavalle, joka muokkaa tekstiä edelleen jne. Peräkkäiskirjoittaminen sopii tilanteessa, jossa työnjaon ei tarvitse mennä aivan tasan tai jossa ryhmän jäsenillä on selkeästi eriytyneet roolit: ideoija ja suunnittelija, tekstin luonnostelija ja tekstin viimeistelijä. Peräkkäinen työskentely sopii myös silloin, kun tekstin aihetta on vaikea pilkkoa selvästi jaettaviin palasiin.
Etuja: Kaikilla on koko ajan tekstistä oikea versio, päällekkäistä tai turhaa työtä ei tule, kun vain yksi työstää tekstiä kerrallaan.
Haittoja: Prosessi voi pysähtyä yhteen henkilöön, lisäksi keskustelua ja ajatustenvaihtoa on vain vähän.

Vastavuoroinen kirjoittaminen (resiprocal working)
Vastavuoroisessa kirjoittamisessa kaikki työstävät samaa tekstiä yhtä aikaa ja reagoivat toisiinsa välittömästi. Yksi ryhmästä voi toimia kirjurina, kun muut kommentoivat vieressä, tai sitten kaikki työstävät yhtä aikaa samaa dokumenttia toistensa tekstejä kommentoiden.
Etuja: Työtapa synnyttää vahvan yhteisöllisyyden kokemuksen, tekstistä tulee yhteistä.
Haittoja: Työtapa on hidas ja jotkut ajatukset ja tekstikappaleet saattavat kadota innostuksen pyörteissä – tai sitten innostus katoaa kokonaan, kun oma ääni ei tulekaan kuuluviin.

Seuraava kuvio havainnollistaa, miten teksti ja palaute kulkevat ryhmässä eri työskentelytavoissa.

Kuvio 1. Yhteiskirjoittamisen työskentelytavat (Sharples 2003: 172)

 Usein käy niin, että etenkin prosessin alkuvaiheessa yksi ryhmästä työskentelee enemmän, vaikka koko ryhmän tukea tarvitaankin kaikissa vaiheissa. Eden ja Lunsfordin (1990) mukaan seuraava työskentelyjärjestys on yhteiskirjoittamisessa kaikkein yleisin (ks. Sharples 2003: 172):

• Yksi ryhmästä tekee suunnitelman tulevasta tekstistä. Ryhmä antaa suunnitelmasta palautetta.
• Yksi ryhmästä kirjoittaa yhteisen palautteen pohjalta uuden, tarkemman luonnoksen tekstistä.
• Luonnoksen pohjalta ryhmä keskustelee tulevasta tekstistä ja jakaa tekstin paloihin niin, että jokainen ryhmästä saa kirjoittaa oman palasensa. Lopuksi palat kootaan yhteen ja ryhmä tarkistaa ja yhdenmukaistaa tekstin.

Seija Mertaniemen (2018) tutkimuksessa seitsemäsluokkalaiset pitivät yhteiskirjoittamista innostavana työskentelytapana. Vaikka yläkoululaisia ja ammattikorkeakouluopiskelijoita ei voikaan suoraan verrata, nostaa Mertaniemen väitöstutkimus yhteiskirjoittamisesta esiin monia sellaisia puolia, jotka pätevät kouluasteesta riippumatta. Toivottavasti ammattikorkeakouluopiskelijatkin löytävät yhteiskirjoittamisen ilon!

 

Lähteet:

Ede, Lisa & Lunsford, Andrea 1990. Singular Texts/Plural Authors: Perspectives on Collaborative Writing. Illinois: Southern Illinois University Press.

Kirjoittamisen tutkimuksen tietopankki 2020. Jyväskylän yliopisto. Saatavana osoitteessa: <https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/kirjoittamisen-tutkimus>. Luettu 12.6.2020.

Mertaniemi, Seija 2018. Seitsemäsluokkalaisten kerrontaa kirjoittamisestaan opetusta eheyttävässä moniaineprojektissa. Väitöskirja. Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Saatavana osoitteessa:  <http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526218359.pdf >. Luettu 12.6.2020.

Sharples, Mike 2003. How We Write : Writing as Creative Design. E-kirja.
London: Routledge.

 

Miten kirjoitetaan yhdessä? Osa 1: Valmistautuminen ja keskustelu on tärkeää

Ammattikorkeakoulussa kirjoitetaan paljon yhdessä. Projektiraportit, oppimistehtävät, esitelmät ja alustukset laaditaan monesti pienryhmissä, ja opinnäytetyökin tehdään pareittain. Usein opiskelijat pitävät yhteiskirjoittamista haastavana tai jopa epämiellyttävänä – ainakin ennen varsinaista kirjoitusprosessia. Jälkikäteen he saattavat luonnehtia yhteiskirjoittamista positiiviseksi kokemukseksi.

Jotta opiskelijoilla ei olisi turhia pelkoja tai ennakkoluuloja, he tarvitsevat enemmän tietoa siitä, miten yhteiskirjoittamisprosessin saa sujumaan, miten yhteiskirjoittamisesta saa irti parhaat puolet ja miten voi välttää yhteiskirjoittamisen karikot. Olen koonnut kaksiosaiseen blogipostaukseeni käyttökelpoisimmat vinkit, joiden avulla yhteiskirjoittamisen saa onnistumaan.

Yhteiskirjoitusprosessin alussa on sovittava pelisäännöistä

Ennen yhteiskirjoitusprosessin alkua ryhmän tai parin pitää keskustella ainakin seuraavista asioista:

• Yhteiset tavoitteet. Haluavatko kaikki tähdätä viitoseen vai riittääkö jollekulle kakkonen? Yhteisistä tavoitteista sopiminen lisää ryhmäläisten motivaatiota ja sitoutumista, joita ilman yhteiskirjoittaminen ei onnistu.
• Yhteinen ymmärrys. Ovatko kaikki ymmärtäneet tehtävänannon samoin? Tietävätkö kaikki, millaista tekstiä (tekstin pituus, tyyli, sisältö, jäsentely, lähdeviitetekniikka, tavoite, kohderyhmä) ryhmä on tuottamassa?
• Työskentelytapa ja aikataulu. Millä yhteiskirjoitusalustalla tekstiä tuotetaan? (Metropoliassa opiskelijoiden käytössä ovat esim. Google Docs ja OneDrive. Huom. Tekstistä kannattaa tehdä useita kopioita, niin että eri versiot ovat eri tekstitiedostoissa ja niistä voi myöhemmin keskustella.) Entä mikä on ryhmän työskentelytapa, työnjako ja aikataulu? Mitkä ovat sanktiot, jos joku ryhmästä lipsuu aikataulusta? Entä miten ryhmä palkitsee itsensä?
• Palaute ja kompromissit. Yhteiskirjoittamisessa teksti rakentuu prosessissa, joten kirjoittaminen vaatii palautteen antamista ja vastaanottamista, kompromissien tekemistä ja omista ajatuksista luopumista ryhmän yhteiseksi hyväksi. Taito antaa rakentavaa, täsmällistä ja oikea-aikaista palautetta onkin yhteiskirjoittajan tärkein ominaisuus.

Yhteiskirjoittaminen vaatii siis paitsi kirjoitusviestinnäntaitoja, myös erinomaisia puheviestintätaitoja, esimerkiksi taitoa kuunnella, havainnoida ja perustella sekä sovittaa erilaisia tavoitteita yhteen.

Oulun yliopiston Kirjoittajan ABC -sivustolla on mainio lista yhteiskirjoittamisen eduista ja haitoista. Parhaimmillaan yhteiskirjoittaminen on hauskaa ja kehittää mm. ajattelua, argumentointia ja kirjoitustaitoja. Pahimmillaan yhteiskirjoittaminen on prosessi, jossa työ jakautuu epätasaisesti, kukaan ei saa näkemyksiään kuuluviin ja tekstistä tulee epäkoherentti sillisalaatti.

Mistä tietää, että lähde on tieteellinen?

Eräällä kurssillani opiskelijat saivat tehtäväkseen arvioida valitsemansa tieteellisen artikkelin kieliasua, tyyliä, otsikointia ja viittaustekniikkaa. Yksi tehtävän haasteista näytti olevan se, ettei kaikilla opiskelijoilla ollut käsitystä siitä, mikä on tieteellinen artikkeli. Mistä tunnistaa tieteellisen lähteen?

Julkaisujen tieteellisyyden arviointia helpottaa se, että lokakuussa 2014 otettiin käyttöön vertaisarviointitunnus. Vertaisarviointi tarkoittaa, että vähintään kaksi riippumatonta asiantuntijaa arvioi julkaisun ennalta määriteltyjen vaatimusten mukaisesti. Tunnuksen avulla voidaan osoittaa selvästi lukijoille, mitkä kirjoitukset ovat vertaisarvioituja – ja siis tieteellisiä. Tunnuksen käyttöoikeutta haetaan Tieteellisten seurain valtuuskunnalta.

Esimerkiksi seuraava Hoitotiede-lehdessä julkaistu artikkeli (Suvanto & Siira & Kaakinen & Männikkö & Ruotsalainen 2020) on tieteellinen. Otsikon vieressä on merkintä vertaisarviointitunnuksesta, lisäksi artikkeli täyttää muutkin tieteellisen tekstin tunnusmerkit: siinä on tarkat lähdeviitteet, lähdeluettelo ja johdanto, esitellään tutkimuksen metodi, kerrotaan saaduista tutkimustuloksista sekä pohditaan tuloksia ja niiden luotettavuutta tarkemmin.

Ennen vuotta 2014 julkaistuissakin tieteellisissä artikkeleissa on usein kerrottu erikseen vertaisarviointikäytännöstä. Jos vertaisarviointimainintaa ei ole, tekstin tieteellisyyden voi päätellä monista muista sekoista: tieteellisessä tekstissä mukana on tarkat lähdeviitteet ja lähdeluettelo, tekstissä kerrotaan, millaista metodia tutkimuksessa on käytetty, millaisia tutkimustuloksia on saatu, lisäksi tekstissä arvioidaan tutkimuksen luotettavuutta, tuodaan esiin tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä ja luotettavuutta sekä esitellään tekstin kirjoittajat ja heidän positionsa. Tieteellisen tekstin kieliasu on neutraalia, täsmällistä ja toteavaa, ja kaikki ajatukset perustellaan hyvin.

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestön julkaisema lastensuojelun ammattilehti 30 päivää ei ole tieteellinen julkaisu. Esimerkiksi seuraavaa artikkelia (Anttila & Kämäräinen 2019) ei ole vertaisarvioitu, tekstissä ei esitellä tutkimusmetodia tai tutkimustuloksia, eikä mukana ole eksakteja lähdeviitteitä, vaikka artikkelin lopussa onkin lähdeluettelo osoittamassa, mistä kirjoittajat ovat hakeneet tietoa.

Lisäksi 30 päivää -lehdessä julkaistun artikkelin tyyli on kauttaaltaan erilainen kuin tieteellisessä julkaisussa: tekstissä annetaan ohjeita ja suosituksia, lisäksi osoitetaan selvästi, että kirjoittajilla on vahva näkökulma (lastensuojelussa on parannettava mahdollisuuksia perhehoitoon), mikä tuodaan artikkelissa esiin.

Myös tiedekirja voidaan varustaa vertaisarviointimerkinnällä. Samoin kuin tieteellisissä artikkeleissa, on tiedekirjoissakin ilmoitettu tarkasti käytetyt lähteet tekstiviitteiden ja lähdeluettelon avulla. Lisäksi tiedekirjassa esitellään kirjoittajan käyttämä tutkimusmetodi ja saadut tulokset sekä arvioidaan tutkimuksen luotettavuutta.

Oppikirjoissa ja tietokirjoissa ei läheskään aina ole tarkkoja lähdeviitteitä, lisäksi tieto on tiivistettyä ja yksinkertaistettua. Tiedekirjan ja tietokirjan eroista voi lukea lisää Aino Rajalan hyvästä blogipostauksesta.

Ammattikorkeakoulussa niin tieteellisiä artikkeleita, ammattiartikkeleita kuin tietokirjojakin saa käyttää opinnäytetyön lähteenä. Runsas tieto- ja oppikirjojen sekä ammattiartikkeleiden käyttäminen ei kuitenkaan paranna opinnäytetyön arvosanaa – ensisijaisia lähteitä ovat aina tieteelliset lähteet.

 

Tarvitaanko lähdeviitettä, jos asia on kaikille selvä?

 

Eräs opiskelijani pohti sitä, tarvitaanko lähdeviite, jos asia on (ainakin itselle) jo ihan selvä, eikä oikeastaan enää edes muista, mistä tiedon on alun perin lukenut. Tämä on oleellinen kysymys, jota kaikki tutkijat joutuvat pohtimaan tutkielmaa tehdessään. Tässä joitakin esimerkkejä, jotka toivottavasti avaavat tätä lähdeviitepulmaa konkreettisesti.

Esimerkki 1: ”En muista, mistä olen tiedon alun perin oppinut.”
Olet oppinut eri lähteitä lukemalla ja tutkimalla, miten näköärsyke kulkee aivoissa. Asia on sinulle päivänselvä ja pohdit, onko näköärsykkeiden kulku muillekin selvää. Vastaus on: ei ole. Opimme usein asioita vähitellen, eri lähteistä saamaamme tietoa yhdistellen. Vaikka olisitkin oppinut jonkin asian syvällisesti monista eri lähteistä tietoa yhdistellen, niin oppimistehtävissä asian esittämiseen täytyy etsiä sopiva tieteellinen lähde.

Näköärsykkeen kulkeminen aivoissa on tieto, joka vaatii lähdeviitteen. Lähdeviitteeksi käy jokin lääketieteellinen artikkeli, jossa tutkitaan näköärsykkeitä ja kerrotaan näköärsykkeiden kulkemisesta, mutta ammattikorkeakoulussa lähteeksi hyväksytään myös vaikkapa anatomian oppikirja, jossa esitellään silmän toimintaa ja näköärsykkeiden kulkemista aivoissa.

Esimerkki 2: ”Kaikkihan tämän tietävät.”
Joissakin tapauksissa tieto on yhteistä. Esim. virke ”Suomen talvisota vuosina 1939–1940 kesti kaikkiaan 3,5 kuukautta” ei tarvitse lähdettä. Jos kuitenkin alat kertoa sodasta tarkemmin, esim. kuinka moni sotilas haavoittui tai kuoli talvisodassa tai paljonko oli evakkoja, tarvitaan jo lähdeviite.

Myös ympäristö, jossa kirjoitat, vaikuttaa lähdeviitteiden tarpeeseen. Jos olet opiskelijavaihdossa kumppanikorkeakoulussamme Hongkongissa ja kirjoitat: ”The Winter War began on 1939 and ended three and a half months later on 1940”, tämä onkin tieto, jota on tärkeä taustoittaa. Talvisota saattaa olla lukijalle täysin vieras asia, minkä vuoksi talvisota-virkkeeseen on hyvä liittää jokin englanninkielinen lähde, niin että vastaanottajat pääsevät lukemaan aiheesta lisää.

Esimerkki 3: ”Tein tämän havainnon itse, joten se pitää paikkansa.”
Olet huomannut, että isät eivät juurikaan pidä vanhempainvapaita ja arvelet sen johtuvan siitä, että isillä on usein parempi palkka ja vähemmän tiivis suhde lapsiinsa kuin äideillä. Vaikka arkipuheessa voit tuoda esiin havaintojasi ilman lähdettä, täytyy opinnäytetöissä tai oppimistehtävissä havaintoihin liittää aitoa faktaa: esim. THL:n (tai jonkun muun tutkimuslaitoksen) tilastotietoa vanhempainvapaiden käytöstä  tai tutkimuksia sukupuolten välisistä palkkaeroista.

Havainnot ovat tärkeitä, mutta usein niille täytyy etsiä tukea tutkimuksista, ennen kuin niitä voi kirjoittaa opinnäytetöihin.

Esimerkki 4: ”Alkuperäistä lähdettä on mahdoton löytää.”
Mikä on alkuperäisin lähde? Kerrot empowerment-käsitteestä ja sinusta tuntuu, että kaikki lähteesi viittaavat aina johonkuhun muuhun. Joskus on lähes mahdotonta sanoa, mikä on kaikkein alkuperäisin lähde. Ohjeeni tällöin on, että viittaat useisiin näkemyksesi mukaan vakuuttavimpiin ja alkuperäisimpiin lähteisiin:

Empowerment-käsitettä voidaan lähestyä eri tavoin: huomio voidaan kiinnittää laajempiin yhteiskunnallisiin rakenteellisiin tekijöihin tai suppeammin yksilöön ja  yksilön voimavarojen vahvistamiseen. Nykyään keskustelun näkökulma on useammin yksilön toimintakyvyn kasvattamisessa ja yksilön vahvuuksien valjastamisessa käyttöön kuin yleisemmissä rakenteellisissa tekijöissä. (Mm. Inglis 1997; Archilbald & Wilson 2011; Wildemeersch & Olesen 2012; Ryynänen & Nivala 2017.)

Tsemppiä kaikille kesällä opinnäytetyötään puurtaville!

 

 

Kymmenen käskyä opinnäytetyön viimeistelijälle

Opinnäytetyön viimeistely jää monilta opiskelijoilta viime hetken kiireessä tekemättä. Jätä kuitenkin voimia tähän loppukiriin, sillä huolellinen viimeistely voi nostaa opinnäytetyön arvosanaa. Parhaiten viimeistely onnistuu, kun asennoidut tämän kirjoitusvaiheen olemassaoloon jo etukäteen: jätä viimeistelylle aikaa 1–2 viikkoa. Kun viimeistely on osa kirjoitusprosessia, se ei tunnu ylimääräiseltä työltä tilanteessa, jossa ”oppari on jo valmis”, vaan tärkeältä vaiheelta, jossa viilaat opparisi iskuun. Ennen viimeistelyvaihetta anna opinnäytetyön hautua itsekseen muutama päivä. Haudutusvaiheessa älä lue tai selaile tekstiäsi, vaan tee jotain ihan muuta. Parhaiten viimeistely onnistuu, kun olet saanut tekstiisi hieman etäisyyttä.

Kymmenen käskyä opinnäytetyön viimeistelijälle:

1. Lue sisällysluettelo ajatuksella: näkyykö siinä opinnäytetyön punainen lanka? Pitäisikö joidenkin lukujen paikkaa vaihtaa? Ovatko otsikot keskenään symmetrisiä ja informatiivisia? Onko opinnäytetyön pääotsikko toimiva? Kertooko se ytimekkäästi siitä, mitä työssäsi käsitellään? Tarvittaessa muokkaa sisällysluetteloa niin, että lukija huomaa heti sisällysluetteloa silmäiltyään, mistä työssä on kysymys.
2. Lue ensimmäinen luku (johdanto). Miten johdattelet lukijan aiheeseen? Vastaa johdannossa seuraaviin kysymyksiin: Mikä on opinnäytetyösi hyöty työelämälle? Ketkä hyötyvät työstäsi ja sen tuloksista kaikkein eniten? Miksi juuri tästä aiheesta kannattaa tehdä opinnäytetyö? Mihin työelämässä nousseeseen haasteeseen/ongelmaan/ilmiöön opinnäytetyösi antaa vastauksia?
3. Lue viimeinen (tai toiseksi viimeinen) pohdinta-luku. Syvennätkö pohdinnassa ajatuksia, joita esität johdannossa? Vastaa pohdinnassa seuraaviin kysymyksiin: Miten työsi tulokset leviävät? Mitä uutta tuot alalle? Miten työntekijät hyötyvät työstäsi? Millaisia muutoksia työhön tai työn tekemiseen opinnäytetyön tulosten pohjalta olisi hyvä tehdä? Miten työn tekemistä voisi kehittää opinnäytetyön tulosten pohjalta? Entä mitä kehittämishaasteita jäi vielä ratkaisematta? Miten työsi sijoittuu osaksi oman alasi tutkimusta?
4. Lue ne luvut, joissa esittelet taustaa ja teoriaa. Teoria-luku ei saisi jäädä irralliseksi, vaan lukijalle on osoitettava, miksi tämä teoria tai nämä käsitteet ovat tärkeitä tämän opinnäytetyön kannalta. Lisää teoria-lukuun virkkeitä, joissa tuot konkreettisesti esiin sen, miksi teorian esittely on oman opinnäytetyösi aiheen kannalta tärkeää. Keskeisiä käsitteitä tässä opinnäytetyössä ovat…, sillä ne…. Määrittelen tässä opinnäytetyössä X:n Y:ksi, koska… X auttaa hahmottamaan sitä, millaisia…
5. Arvioi kriittisesti lähteitäsi: sisältävätkö käyttämäsi lähteet akateemista, luotettavaa ja analyyttistä tutkimusta vai nojaatko internetsivuihin tai tietoa yleistäviin oppikirjoihin? Riittävätkö käytetyt lähteet opinnäytetyöhön vai pitäisikö sinun lukea lisää vertaisarvioituja, tieteellisiä lähteitä (artikkeleita ja väitöskirjoja) sekä peilata omaa työtäsi niihin?
6. Lue luvut, joissa analysoit aineistoasi ja esittelet tuloksiasi – tai monimuotoisessa opinnäytetyössä luvut, joissa arvioit opinnäytetyössä toteutettua toimintaa/tuotosta analyyttisesti. Tarkista, vastaatko omiin tutkimuskysymyksiisi tai tutkimustehtävääsi sekä peilaatko tuloksiasi ja havaintojasi aiempiin tutkimuksiin tai edellä esittämääsi teoriaan. Tuo luvuissa konkreettisesti esiin, miten tuloksesi ja havaintosi suhtautuvat aiemmin tehtyihin tutkimuksiin. Onko joku muu huomannut saman asian? Onko joku muu kirjoittanut samasta aiheesta? Onko joku muu tehnyt erilaisia havaintoja? Jos vaikkapa tarkastelet varhaiskasvattajien kokemuksia työstressistä ja huomaat, että lisääntynyt dokumentointivelvoite lisää heidän kokemustaan stressistä, sinun on hyvä liittää ilmiö laajempaan trendiin sosiaali- ja terveysalan tekstualisoitumisesta: Myös aiemmissa tutkimuksissa Y:stä on esitetty, että… Toisaalta muutamassa tutkimuksessa on tuotu esiin myös Y, mikä ei käynyt ilmi tässä aineistossa. Siihen tosin voi vaikuttaa se, että… Jos työsi tuloksena on toiminta tai tuotos, tarkista, että kerrot opinnäytetyössäsi siitä, miten toteuttamasi toiminta tai tuotos eroaa aiemmista. Mitä samaa tuotoksessa on kuin aiemmissakin vastaavissa sekä mitä uutta tuotoksesi antaa työntekijälle?
7. Lue koko opparisi kannesta kanteen. Poista turha toisto. Olet luultavasti siirrellyt tekstiä luvusta toiseen, ja joskus joku kappale on saattanut jäädä tuplana kahteen eri lukuun. Katso, mitä voit vielä tiivistää ja jättää pois. HUOM. Varmista, että viittausmerkinnät ovat tekstin siirtelyjen jälkeen edelleen oikein.
8. Jos työssäsi on taulukoita tai kuvioita, varmista, että kirjoitat tekstissä auki taulukon tai kuvion merkityksen.  Mitä uutta taulukko tai kuvio tuo? Mitä asiaa se havainnollistaa? Osoita lukijalle selkeästi, mikä taulukossa tai kuviossa on tärkeää.
9. Tee lopuksi kielenhuolto: korjaa kirjoitus- ja lyöntivirheet, tarkista yhdyssanat, pilkut ja pisteet, vaikeat lauseenvastikkeet jne. Varmista lisäksi, että tekstiviitteet ja lähdeluettelo vastaavat toisiaan ja että ne on tehty ohjeiden mukaan.
10. Anna tekstisi jollekulle ulkopuoliselle luettavaksi. Kysy, ymmärtääkö hän, mistä opinnäytetyössä on kysymys ja miksi se on tehty. Jos hän ei ymmärrä, aloita viimeistely uudelleen kohdasta 1.

Kun kaikki on valmista, kirjoita opinnäytetyösi tiivistelmä.

Iloa opparin viimeistelyyn!