Kielikuraattori, Viestintä

”Tarvittaessa.”

EveliinaKorpela_2018_viestinta-01

A: ”Voisitko huolehtia X:n, jos minä huolehdin Y:n? En mitenkään ehdi molempia.”
B: ”Tarvittaessa.”

Olen törmännyt keskusteluissa useita kertoja tilanteeseen, jossa minulle on vastattu ilmauksella tarvittaessa (ks. yllä). Sana ei ole minusta sopinut tilanteeseen, ja olen tuntenut oloni hämmentyneeksi, epätietoiseksi ja jopa hieman ärtyneeksi. Päästäkseni käsiksi siihen, mitä noissa tilanteissa on todella tapahtunut, tarvitsen keskustelunanalyysia.

Keskustelunanalyysissa lähtökohtana on, että puheenvuorot saavat merkityksensä keskustelussa: jokainen vuoro tulkitaan suhteessa edelliseen puheenvuoroon ja jokainen puheenvuoro luo tilaa tulevalle puheenvuorolle. Vasta se, miten kuulija käsittelee vuoroa, osoittaa, millaisena tekona vuoro keskustelussa toimii. Tätä keskustelun vaiheittaista järjestymistä kutsutaan sekventiaalisuudeksi. Keskusteluntutkija ei luokittele tai tulkitse puheenvuoroja, vaan tulkinnan lähde ovat keskustelijat ja se, kuinka he toistensa puheenvuoroihin suhtautuvat. Kieliopilliset rakenteet vaikuttavat toki vuorojen tulkintaan, mutta eivät määrää ennalta sitä, millaisena tekona vuoro keskustelussa toimii. Esimerkiksi kysymystä voidaan käsitellä myös tarjouksena: Juotko kahvia? – Kiitos! tai syytöksenä: Miksi et ole vienyt roskia? – Älä nalkuta!

Keskusteluntutkijat ovat kiinnittäneet huomiota keskusteluissa esiintyviin kiteytyneisiin toimintajaksoihin, jotka koostuvat usein kahdesta tai kolmesta vuorosta. Kiteytyneet toimintajaksot eivät määritä sitä, mitä keskustelussa tapahtuu, mutta ohjaavat tulkintojamme. Jos kysymykseen vastataan tauolla, tauko saatetaan tulkita merkiksi siitä, että puhuja ei halua tai osaa vastata. Kielentutkija Liisa Raevaaran mukaan ”tietoisuus vuorovaikutuksen ilmiöistä ja vuorovaikutuksen käytänteistä lisää taitoa ja sensitiivisyyttä tulkita muiden toimintaa vuorovaikutuksessa.” Samalla tietoisuuden lisääminen auttaa näkemään oman vastuunsa siitä, miten voi toiminnallaan vaikuttaa keskusteluun.

Palaan ensimmäiseen esimerkkiini:

A: ”Voisitko huolehtia X:n, jos minä huolehdin Y:n? En mitenkään ehdi molempia.”
B: ”Tarvittaessa.”

Mikä dialogissa mättää? Puhuja A esittää pyynnön, johon puhuja B vastaa. Ongelmallinen tilanteesta tulee sen vuoksi, että puhuja B käsittelee A:n vuoroa kysymyksenä, vaikka konditionaalirakenne (voisitko) ja vuoron sisältö (”minä teen jotakin, sinä teet jotakin”) paljastavat, että vuoro pitäisi todennäköisemmin tulkita pyynnöksi tai ehdotukseksi. Vastaus ”tarvittaessa” palauttaa puhujan A alkutilanteeseen. Hänen on muotoiltava pyyntönsä tai ehdotuksensa uudelleen, koska B ei käsitellytkään vuoroa pyyntönä. (Ja itse asiassa juuri uudelleen muotoiltu pyyntö, jota tässä esimerkissä ei ole mukana, paljastaa, että vuoron käsitteleminen kysymyksenä on ristiriidassa puhujan tavoitteiden kanssa.) Havaintojeni mukaan tarvittaessa pesiytyy erityisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa puhekumppani ei haluaisi toteuttaa toisen esittämää pyyntöä. Tästä siis johtuu hämmennykseni, epätietoisuuteni tai ärtymykseni. Pyyntöni tulee ikään kuin torjutuksi – ja vieläpä ilman epäröintiä tai taukoja, vaan nopeasti, ikään kuin tilanteessa esitettäisiin odotuksenmukainen vastaus kysymykseen.

Jos sinulta pyydetään jotakin, etkä ehkä voi tai halua toteuttaa pyyntöä, älä pamauta vastausta suoraan, vaan epäröi: ”Hmm… harmi, mutta ei taida onnistua. Saisitko siihen jonkun muun? Jos et saa, koetan järjestää.”  

Mainokset