Aihearkisto: Palautteen antaminen

Tavisopettaja siirtyy digiaikaan

 

learning_geralt_pixabayKuva: geralt (pixabay.com)

Olen vähitellen alkanut lämmetä digitaalisille oppimisympäristöille. Innostustani on ruokkinut esimerkiksi tämä mainio kirjoitus twiittauksen hyödyntämisestä opetuksessa. Olen aina pitänyt Moodlea kätevänä, mutta netistä löytyviä ilmaisia sovelluksia opetuksen tueksi en ole juurikaan uskaltanut käyttää. Olen pelännyt, että linkki ei toimi, kännyköissä ei ole virtaa, verkko kaatuu, tieto joutuu vääriin käsiin yms. Aika turhia pelkoja silloin, kun sovellusta käyttää opetuksen tukena eikä rakenna koko opetusta sen varaan, onnistuuko sovelluksen käyttö vai ei.

Jokin aika sitten keräsin opiskelijoilta luennon jälkeen palautetta Socrative-sovelluksen avulla. Loin sovellukseen kyselyn, ja annoin luennon lopuksi opiskelijoille koodin kyselyyn. Heiltä meni noin 5 minuuttia aikaa vastata, ja minä sain omalla opettajakoodillani välittömästi Socrativen tekemän listauksen vastauksista ­- kätevää! Jos opiskelijoilla on käytössään vain kännykät, kyselyssä kannattaa olla vaihtokysymyksiä, joihin on helppo vastata puhelimellakin. Jos taas käytössä on täppärit tai läppärit, voi kyselyyn laittaa avoimiakin kysymyksiä.

Aloittavien opiskelijoiden kanssa taas on hauska käyttää Kahootia: 10 minuutin pelinomaisen kyselyn aikana ryhmä oppii toisistaan uusia asioita hauskalla tavalla! Mukana on ääntä, kuvaa ja mahdollisuus osallistua. Flingalla taas saa näppärästi koottua yhteen ja ryhmiteltyä opiskelijoiden ajatuksia. (Toim. huom. Olen aiemmin kysynyt: Miksi käyttäisin Flingaa, kun voin käyttää fläppitaulua ja pos-it-lappuja? Haluaisin tulevaisuudessa kääntää kysymyksen toisin päin: Miksi käyttäisin fläppiä ja post-it-lappuja, kun voin käyttää Flingaa?)

Liitutaulustakin tykkään, sillä se on ekologinen ja toimii silloinkin, kun verkko kaatuu tai videotykin lamppu hajoaa. Liitutaulun käyttö ei kahlitse tiettyyn luentorunkoon, vaan opettaja voi edetä (paremmin kuin valmiiden diojen kanssa) sen mukaan, mitä ryhmästä nousee. Lisäksi opiskelijat ehtivät kirjoittaa hyvin kaiken muistiin, sillä usein opettaja kirjoittaa liitutaululle vain tärkeimmät asiat – mitä enemmän tekstiä kirjoittaa, sitä kipeämmäksi tulevat hartiat, joten opettaja valitsee huolella, mitä kirjoittaa. Koska haluan pitää sähköisen maailman rinnalla kiinni myös perinteisistä välineistä, olen koonnut loppuun listan siitä, milloin liitutaulu toimii hyvin myös palautteen keräämisessä.

Liitutaulu toimii palautteen keräämisessäkin hyvin, kun

  • ryhmässä on alle 30 opiskelijaa,
  • ryhmässä on hyvä henki ja kaikki uskaltavat kirjoittaa ajatuksensa avoimesti,
  • ryhmäläiset tarvitsevat pientä jaloittelua,
  • ryhmäläisiä ei häiritse kuivan liidun kirskunta ja kun
  • opettaja jaksaa kirjoittaa liitutaululle tulevat ajatukset itselleen muistiin. (Itse ottaisin liitutaulusta täppärilläni kuvan, jonka liittäisin kaikkien luettavaksi kurssin sivuille Moodleen, mutta sitten oltaisiinkin jo digiympäristössä, hupsista.)

Oppiminen ei ole mukavaa

Kuva: BlueOlive (pixabay.com)

Kuva: BlueOlive (pixabay.com)

Koulussamme kerätään säännöllisesti opiskelijapalautetta. Jokaisen opintojakson jälkeen aukeaa sähköinen kysely, jonne opiskelijat saavat mennä antamaan anonyymia palautetta. Palaute näkyy opintojakson opettajan lisäksi myös esimiehille.  Viime kuussa Hesarissa julkaistu Olli-Pekka Moision ja Sara Heinämaan artikkeli opiskelijan kehnoista taidoista arvioida opetuksen laatua antoi runsaasti ajattelemisen aihetta, etenkin kun olin itse saanut kirjavaa palautetta muutamasta vasta päättyneestä opintojaksosta. Moisio ja Heinämaa viittaavat tutkimuksiin, joiden mukaan opiskelijat antavat kurssista ja opettajasta hyvää palautetta silloin, kun oppivat vähiten tai saavat hyvän arvosanan. Näin käy, sillä opiskelijat eivät ymmärrä, mikä saa heidät oppimaan.

Onnistumiseen ei riitä vain lahjakkuus, vaan tarvitaan sinnikästä työskentelyä, paljon tylsiäkin harjoituksia ja myös sellaisia kokeiluja, jotka voivat mennä pieleen. Vain lahjakkuudellaan ratsastavat opiskelijat eivät opi. Artikkelin mukaan ”opettajien tehtävänä on kannustaa opiskelijoita sellaisiinkin suorituksiin, joita nämä pitävät turhina, tarkoituksettomina ja jopa vastenmielisinä.” (Ainakin suomen kielen tunnilla, jonka aiheena ovat ”infinitiivit ja partisiipit”, tämä onnistuu vaivatta!)

Hoi opiskelijat! Miettikää näitä tutkimustuloksia, kun seuraavan kerran täytätte sähköistä palautelomaketta ja olette juuri ruksaamassa vaihtoehtoa ”täysin eri mieltä”, kun arvioitte väitettä: ”Opintojakso muodosti oppimista edistävän kokonaisuuden”.

Palaute punaisista puukengistä

Kuva: EK

Kuva: EK

Sain opiskelijalta jokin aika sitten kannustavaa palautetta, jossa kiitettiin opetustani ja kuvattiin toimintatapaani ”lämpimäksi mutta jämäkäksi”. Positiivinen palaute tuntui rankan päivän jälkeen hyvältä, ja sai minut pitkästä aikaa muistamaan päivän, jolloin sain eräässä vakuutusyhtiössä pitämästäni koulutustilaisuudesta kaksi täysin vastakkaista palautetta. Ensimmäisessä osallistuja kuvasi päivää ”onnistuneeksi” ja minua ”karismaattiseksi”, toisessa taas osallistuja piti päivää ”täysin turhana” ja sanoi minun ”lässyttävän kuin vähä-älyisille”. Muut lähes 90 palautetta sijoittuivat näiden kahden ääripään välille. Millaista palautetta sitten pitäisi uskoa? Olinko lässyttäjä vai karismaattinen puhuja? Oliko tässä nyt peiliin katsomisen paikka?

Etenkin opettajana joudun joka päivä hyväksymään sen tosiasian, että persoonani ei miellytä kaikkia. (”Etenkin opettajana” sen vuoksi, että ollessani yliopistolla tutkijana saattoi olla päiviä, jolloin en puhunut kenellekään muulle kuin lipuntarkastajalle junassa.) Opetustyyli, joka sopii toiselle, ei sovikaan toiselle. Joskus on hyviä päiviä, joskus huonoja päiviä, aina en jaksa itsekään innostua lauseenvastikkeista. Opiskelijoiden odotuksetkin voivat olla niin ristiriidassa todellisuuden kanssa, että tyytymättömyys on taattu. Myös opiskelijan tausta ja aiemmat kokemukset vaikuttavat siihen, millaisena hän opettajan näkee. Erään kurssin lounastauolla sain osallistujalta hämmentävää palautetta: ”Sä olet jotenkin pelottava.” Lounaan aikana keskustelimme pelottavista piirteistäni ja pelottavuuteni syy selvisi: ääneni ja ulkonäköni toivat osallistujan mieleen erään hänen tehokkaan ja kaikkitietävän päällepäsmärisukulaisensa.

Palaute on tärkeää, sillä hyvin annettu perusteltu palaute pitää meidät oikeassa suunnassa ja auttaa toistamaan onnistuneen suorituksen. Lisäksi kannustava palaute piristää päivää, lisää työtyytyväisyyttä, vähentää sairauspoissaoloja ja parantaa työtehoa.

Olen aiemmin tässä blogissa antanut ohjeita palautteen antamiseen. Tässä vielä tiivistetyt ohjeet palautteen vastaanottoon:
1) Kun palaute kohdistuu persoonaasi (”ärsyttävä ässävika”), älä kallista sille korvaasi. Paitsi että positiivista palautetta kannattaa kuunnella myös silloin, kun se kohdistuu persoonaan, sillä siitä tulee hyvä mieli.
2) Kun palaute kohdistuu opetustapaasi, sellaisiin ulkoisiin olosuhteisiin, joihin voit vaikuttaa, tai kurssin sisältöihin ja painotuksiin (”tehtävien ohjeistus oli epäselvä ja työmäärä oli kurssin laajuuteen nähden kohtuuton”), korjaa suuntaa tulevaisuudessa.
3) Kun palaute kohdistuu kenkiisi (”ihanat punaiset puukengät”), valitse samat kengät seuraavallekin tunnille!

Kun ”vastoinkäymisestä” tulee ”oppimiskokemus”

Kuva: EK

Kuva: EK

Eräällä kurssilla tänä syksynä keskustelimme opiskelijoiden kanssa sanan mahdista. Se, millä tavoin ihminen kuvaa ja nimeää asioita, vaikuttaa siihen, miten ne vaikuttavat häneen ja miten hän itse suhtautuu niihin. Esimerkiksi vastoinkäymisiä kohdatessa on hyvä miettiä, onko kyseessä todellakin vastoinkäyminen vai esimerkiksi mahdollisuus oppia uutta tai mahdollisuus kehittää itseään.

Asiakastyötä tekevälle kyky vaihtaa näkökulmaa on todella tärkeää, sillä se auttaa ymmärtämään toisia ihmisiä ja heidän tekojaan. Lisäksi vaihtoehtoisten kuvausten etsiminen auttaa sopeutumaan elämänmuutoksiin ja pettymyksiin. Näkökulman vaihtamisen hyödyllisyys on todettu myös psykoterapiassa, ja sen tehosta on tieteellistä näyttöä. Antti S. Mattila kirjoittaa aiheesta enemmän kirjassaan Näkökulman vaihtamisen taito (WSOY, 2006).

Harjaantumaton näkökulman vaihtaja saattaa joskus tarvita toisten ihmisten apua uuden näkökulman löytämiseen. Muutama päivä sitten lokakuun sateisessa hämärässä heräsin ajatukseen, että elämäni on oikeastaan todella tylsää. Tiedän, missä olen ensi keväänä, mitä tapahtuu ensi kesänä (juhannusviikolla sataa räntää ihan niin kuin viime vuonna) ja mitä kursseja opetan seuraavat viisi vuotta. Miten masentavaa. Avauduin ajatuksesta lounaalla hyvälle ystävälleni. Pätkätöiden, epävarmuuden ja elämänmullistusten keskellä painiva ystäväni katsoi minua vakavasti ja sanoi: ”Kuule Eveliina. Nuo samanlaisina toistuvat keväät ja syksyt ovat juuri se asia, jonka minä haluaisin kokea juuri nyt.” Siihen minulla ei ollut mitään lisättävää.

P.S. Kirjoituksen alussa olevassa kuvassa on niityllä tepasteleva kukko, mutta kamerani heilahti juuri, kun olin painanut kuvaus-nappulaa. Ensin ajattelin, että kuva epäonnistui, mutta sitten (näkökulmaa vaihtamalla) löysin siitä viehättävän vihreän pyörteen.

Näin palautetuntia EI kannata aloittaa

Kuva: EK

Kuva: EK

Aloitin tällä viikolla kurssin lopussa palautetunnin huonoimmalla mahdollisella tavalla (mikä lienee osoitus siitä, että olin syysloman tarpeessa). Nostin ryhmän tuotokset (iso pino papereita) pöydälle, huokaisin raskaasti ja sanoin vakavana: ”Odotin teiltä paljon enemmän.” Tunnelma oli välittömästi pilalla. Ryhmä koki epäonnistuneensa − vaikka oikeasti olin antanut kaikille vähintään hyvän arvosanan eli kolmosen! Myöhemmin nostin teksteistä esiin monia vahvuuksia, mutta ryhmäläiset ottivat kehut vastaan epäuskoisen laimeasti: ”Sanot vaan…”

Oli totta, että olin odottanut ryhmältä enemmän. Joukossa oli monia hyviä kirjoittajia, taitavia ryhmänvetäjiä ja motivoituneita opiskelijoita. Omat tuntemukseni eivät kuitenkaan olisi saaneet nousta tilanteessa ykköseksi. Minun olisi pitänyt lähteä kannustavasti ja rakentavasti liikkeelle siitä, mikä teksteissä oli hyvää. Sen jälkeen olisin voinut oivalluttavien kysymysten ja havainnollisten esimerkkien kautta lähteä purkamaan tekstien kehityskohteita niin, että opiskelijat olisivat itse keksineet, miten olisivat voineet tehdä töistä vieläkin parempia.

Tilanteessa kävi myös ilmi, että opiskelutehtävä piti tehdä valtavassa kiireessä monien kalmanlinjojen iskiessä päälle. Arvosanaan tällaiset stressaavat ympäristötekijät eivät tietenkään saa vaikuttaa (hyvä tehtävä on hyvä, ei erinomainen, vaikka se olisikin tuotettu lyhyessä ajassa paineen alla), mutta siihen, miten rakennan palautteeni, kontekstilla on vaikutusta. Olisin voinut esimerkiksi tuoda palautetunnin alussa esiin sen, että opiskelijat ovat kovan paineen alla, monien oppimistehtävien ja tenttien keskellä, suoriutuneet annetusta tehtävästä hyvin!

Risto Ahonen ja Sirke Lohtaja-Ahonen (2011) tuovat mainiossa kirjassaan Palaute kuuluu kaikille havainnollisesti esiin sen, miten palaute on viestintää, ei johtamista. Vaikuttava palaute on heidän mukaansa tarkkaa ja suoraa. Se on kuitenkin aina myös kohteliasta. Palautteen tavoitteena on auttaa toista kehittymään ja ottamaan vastuu käyttäytymisestään.

Niinpä. Omista negatiivisista tunnereaktioista kertominen palautetilanteessa ei ole rakentavaa. Lopulta tunnereaktiot kertovat enemmän minusta kuin opiskelijoiden teksteistä.

Lähde: Ahonen, Risto − Lohtaja-Ahonen, Sirke 2011. Palaute kuuluu kaikille. Helsinki: Infor.