Avainsana-arkisto: asiatyyli

Punnittua puhetta?

peggy_marco2

Kuva: Peggy Marco (pixabay.com)

Eräs opiskelijani pohti, miten viitataan eduskunnan täysistunnossa esitettyyn puheenvuoroon. Aihetta ei käsitellä erikseen laajan kirjallisen työn ohjeissa, joten se ansaitsee oman blogipostauksen.

Suomessa eduskunnassa pidetyt täysistuntopuheet on kirjattu lyhentämättöminä pöytäkirjaan ensimmäisistä valtiopäivistä lähtien vuodesta 1907. Pöytäkirja laaditaan istunnon aikana ja julkaistaan verkossa parin tunnin kuluessa istunnon päättymisestä. Siitä, miten puhuttua kieltä kirjoitetaan ja säilytetäänkö kirjoitetussa versiossa kansanedustajan käyttämä murre tai täytesanat (kuten niinku ja tota noin), voi lukea enemmän Eero Voutilaisen kiinnostavasta artikkelista, joka on julkaistu Kielikellossa 2012.

Seuraavassa sovellan Metropolian ohjeita kansanedustaja Pauli Kiurun pitämään puheenvuoroon. Tekstiviitteeseen merkitään vain puhujan sukunimi ja vuosiluku, sen lisäksi viittauksessa on hyvä avata tarkemmin, millaisesta puheenvuorosta on kyse, esim.

Tekstiviite:

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru (2016) puhui eduskunnan täysistunnossa eduskunnan kirjaston puolesta. Hän toi esiin, että…

Lähdeluetteloon laitetaan sitten kaikki muut tiedot, joita puheenvuoroista annetaan: (toim. huom. kansanedustajan edustamaa puoluetta en saanut sujuvasti mihinkään, joten sen voi upottaa suoraan tekstiin, ks. yllä):

Lähdeluettelomerkintä:

Kiuru, Pauli 2016. Täysistunnon puheenvuoro PTK 81/2016 vp. Saatavilla sähköisesti osoitteessa <https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_81+2016+11+2+2.aspx>. Luettu 13.9.2016.

Eduskunnan täysistuntopöytäkirjojen lukeminen auttaa äänestäjiä näkemään konkreettisesti, mitä valitut kansanedustajamme eduskunnassa puuhaavat. Lisäksi puheenvuorojen julkaisu verkossa hyödyttää myös kansanedustajia: näin he saavat puheilleen mahdollisimman suuren yleisön. Pöytäkirjoja käyttävät paljon esimerkiksi toimittajat, tutkijat ja eri alojen asiantuntijat. Ehkäpä yhä enemmän myös sosiaalialan opiskelijat.

Kun ”kuvasto on puolellasi”

milivanily_pixabay
Kuva: milivanily (pixabay.com)

Lauantaiaamu. Kuppi kahvia, perjantaisiivouksen jäljiltä kiiltelevä keittiö ja uusi sisustuskuvasto. Täydellinen leppoisa aamuhetki –  kunnes erehdyin kauniiden sisustuskuvien katselun lisäksi myös lukemaan kuvastoa. Teksti paljastui kauttaaltaan kehnoksi käännösyritelmäksi.

”Kotona on tärkeintä viihtyä ja nauttia olostaan. Joinakin iltoina siihen liittyy kiivasta kokkailua ja toisina vain leppoisaa löhöilyä ruudun ääressä. Jos tällainen asenne miellyttää, innostut taatusti uudesta kuvastostamme.”

Tässä katkelmassa huomioni kiinnittyi erityisesti pronominin ”siihen” epäselvään käyttöön sekä kummalliseen mainintaan ”asenteesta”. Mihin ”siihen” liittyy kiivasta kokkailua ja millaiseen ”asenteeseen” lukijan pitäisi mieltyä?

Sitten kuvastossa herätellään nostalgisia tunteita vetoamalla lapsuusmuistoihin:

”Kun olit lapsena matkalla parhaan kaverisi synttäreille, puhkuit varmasti odotusta.”

Synttärimatkan muistelun sijaan aloin pohtia, miten odotusta ”puhkutaan”. Yleensä suomen kielessä kun puhkutaan intoa tai innostusta, harvemmin odotusta. (Matkalla parhaan ystäväni synttäreille puhkuin intoa ja olin täynnä odotusta.)

Sen sijaan, että ruotisin sisustuskuvaston käännöspuoskarointia (”loputtoman uteliaisuutemme viimeisimmät hedelmät”) sen enempää, haluan vain nostaa esiin, miten surullista on, että taitavan kääntäjän työtä arvostetaan tällä konekäännösaikakaudella yhä vähemmän. Kehnoja käännöksiä pohtii myös suomentaja Kersti Juva elokuussa ilmestyneessä blogitekstissään. Hän arvelee, että ”kääntäjä” ei ole aina vaivautunut paneutumaan viestin merkitykseen, vaan on laittanut sanoja mekaanisesti peräkkäin siinä toivossa, että lukija ymmärtää. Tällainen vieraan kielen rakenteiden ja sanastojen apinointi synnyttää lauseita, joissa kieltä käytetään epäsuomalaisesti.

Joskus huonoa käännöstä perustellaan ajan tai rahan puutteella. Kuvaston julkaisseella huonekalujätillä olisi kuitenkin takuulla ollut varaa teettää tekstistään vivahteikas suomennos. Jatkan kuvaston katselua ja koetan uskoa, että

”Tämä kuvasto on puolellasi ja kaikenlaisia turhia odotuksia vastaan.”

Supistetun ajan toiminnan maksukäytännöt

geralt

Kuva: geralt (pixabay.com)

Kotimaisten kielten keskus on tehnyt vuosien ajan loistavaa työtä saadakseen viranomaisteksteistä ymmärrettävämpiä. Valitettavasti Kotuksen ohjeet eivät ole vielä saavuttaneet kaikkia kaupunkeja – esimerkiksi jotkut kotikaupunkini viranomaisista näyttävät olevan autuaan tietämättömiä virkakielen karikoista. Tänään sain “varhaiskasvatuksen asiakasperheille” suunnatun kirjeen, jonka monimutkaisuus on vertaansa vailla. Virkamiehen huoneentaulun innoittamana olen listannut muutamia vinkkejä, joiden avulla kirjeestä saisi ymmärrettävämmän, selkeämmän ja vuorovaikutteisemman.

Miksi teksti tehdään?

Kirjoittajan pitää aina miettiä tekstinsä tarkoitus. Jos haluaa saada vastaanottajan tekemään jotakin, on annettava selkeitä ohjeita. Saamassani kirjeessä –  joka ilmeisesti on tarkoitettu ohjeistavaksi – ei ole yhtäkään käskymuodossa olevaa tee näin -lausetta. Sen sijaan kirje vilisee hämäriä passiivirakenteita, joissa kerrotaan “asiakasmaksun perusteena olevan tuntiportaan määräytymisestä”. Lisäksi kirjeessä käytetään etäännyttävää kolmatta persoonaa: “huoltaja varaa…”, “huoltajan tekemä hoitoaikailmoitus…” sen sijaan, että puhuteltaisiin vastaanottajaa suoraan (varaa, ilmoita, tee).

Lainaus kirjeestä:
“porras varataan koko toimintavuodeksi 1.8. – 31.7. Kuukausittaista tuntiporrasta voidaan kuitenkin tarkistaa ajalle 1.1.-31.7, mikäli huoltaja ilmoittaa muutoksesta 15.12. mennessä.”
“Ohjelmassa on mahdollista ilmoittaa vanhempien työstä, opiskelusta tai muista järjestelyistä johtuva lapsen säännöllinen vapaapäivä, jolloin lapsi ei käytä ko. päivänä lainkaan varhaiskasvatuspalvelua. Tällainen päivä merkitään ohjelmaan ennalta sovittuna vapaapäivänä, eikä päivä kuluta lapselle varattuja hoitotunteja.”

Muokattu ehdotus:
Y:n kaupunki on alkanut käyttää uutta hoitoaikajärjestelmää. Tässä kirjeessä saat ohjeet siitä, miten järjestelmä toimii.
1) Kirjaudu hoitoaikajärjestelmään osoitteessa XXX.fi.
2) Täytä hoitoaikalomake  joka kuukauden X päivään mennessä.
3) Ilmoita lomakkeella myös ne päivät, jolloin lapsenne ei tarvitse hoitoa.
jne.

Kenelle teksti on suunnattu?

Tekstin sanasto pitää valita sen mukaan, kenelle teksti on suunnattu. Monet kirjeessä vilisevät sanat (kuten “hoitoaikaperusteinen”, “tuntiporras”, “hoitoaikaporras” tai “maksuporras”) saattavat olla viranomaisille täysin selviä, kun taas tavallinen lukija putoaa portailta aika nopeasti. Huomiota herättävät myös kirjeen kapulakieliset ilmaukset. Sen sijaan, että puhuttaisiin hoidossa olevasta lapsesta, puhutaankin “varhaiskasvatuspalveluita käyttävästä lapsesta”. Viranomaisen näkökulmasta teksti saattaa tuntua neutraalilta, mutta lukijalle kirje herättää etäisen ja tylyn sävyn (“mahdollisia käyttämättä jääneitä tunteja ei hyvitetä”). Asiallinen teksti ottaa huomioon vastaanottajan näkökulman. Koska kyseessä on kirje, olisi tekstissä voinut hyödyntää kirjeelle tyypillisiä rakenteita. Mukana olisi voinut olla alku- ja lopputervehdys sekä suoria persoonallisia viittauksia vanhempien elämäntilanteeseen, esim.

Aloitus:
Tervehdys täältä varhaiskasvatusvirastosta!

Lapsenne on syksyllä mukana päiväkodissa/esikoulussa. Jotta hoitopäivät sujuisivat perheenne kannalta mahdollisimman sujuvasti, olemme koonneet tähän kirjeeseen ohjeita…

 Lopetus
Mukavaa syksyn jatkoa!

Mitä tekstistä voisi jättää pois?

Kirjeen teksti vaikuttaa enemmän muistilistalta viranomaiselle itselleen kuin ohjeistukselta vanhemmille. Taustatiedot ja asioiden väliset kytkennät eivät käy ilmi, vaan teksti poukkoilee hämmentävän epäloogisesti aiheesta toiseen. Lisäksi kirjeessä annetaan vastaanottajan näkökulmasta ylimääräistä tai peräti turhaa tietoa ammattislangilla, jonka merkitys ei aukea tavalliselle lukijalle. Esimerkiksi keskellä kirjettä on kolmen rivin mittainen kappale, jossa kerrotaan “sijoituspäätöksestä” ja “ohjelmasta” ilman, että kumpaakaan käsitettä on mainittu kertaakaan aiemmin.

Lainaus kirjeestä:
“Jos lapsen sijoituspäätös alkaa kuluvaa kuukautta seuraavan kuukauden puolella, on ohjelmassa siirryttävä ko. kuukauteen näytön oikeassa ylälaidassa olevaa nuolta klikkaamalla. Muuten näytöllä on näkyvissä teksti, ettei tietoja löydy.”

Puhutaanko tässä nyt lastensuojeluun liittyvästä sijoituksesta vai normaalista päiväkotipaikasta? Entä mistä löytyy mystinen ohjelma, joka väärän klikkauksen jälkeen ilmoittaa, “ettei tietoja löydy”?

Hyvä perusohje viranomaiselle on: lyhennä aina, kun voit. Usein havainnolliset kaaviot, kuviot ja luettelot toimivat paremmin kuin pitkät sanalliset selvitykset.

***

Hyvä viranomaisteksti on selkeä, ymmärrettävä ja tilanteeseen sopiva. Lisäksi se ottaa lukijan huomioon niin, että viranomaistekstin luettuaan lukija tietää, mitä tehdä. Luulenpa, että “varhaiskasvatuksen asiakasperheistä” yksikään ei tämän kirjeen luettuaan tiedä, mitä häneltä odotetaan.

Lähdeluettelon haasteet: kuka kumma kustantaja?

Hans_pixabay

Kuva: Hans (pixabay.com)

Jos et tiedä, mitä eroa on kustantajalla, julkaisijalla ja painajalla, lue tämä juttu!

1. Mitä eroa on kustantajalla ja julkaisijalla?
Juridisesti ei mitään eroa. Voidaan ajatella, että julkaisija vastaa lehden tai kirjan sisällöstä, kun taas kustantaja huolehtii liiketoiminnasta. Julkaisija voi olla myös järjestö, ryhmä tai yhdistys, kun taas kustantaja on lähes poikkeuksetta kustannustoiminnan harjoittaja. Lähdeluetteloon merkitään julkaisija tai kustantaja, yleensä julkaisulla on jompikumpi.

2. Mitä eroa on kustantajalla ja painajalla?
Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kustantaja vastaa teoksen sisällöstä, kantaa taloudellisen vastuun koko kustannushankkeesta, huolehtii kirjan/lehden/teoksen markkinoinnista, kuvituksesta, käännösoikeuksista, sopimuksista, painosmäärästä, uusintapainoksista, ulkoasusta… Painaja taas tekee konkreettisen painotyön saatuaan kustantajalta toimeksiannon. Käytännössä painaja huolehtii siitä, että kustantajan sähköisesti täysin valmiiksi tekemä materiaali saa paperisen ulkomuodon. Lukijan kannalta kustantaja on paljon oleellisempi tieto kuin painaja, sen vuoksi lähdeluetteloon merkitään vain kustantajan tiedot.

3. Onko Otavan kotipaikka Keuruu?
Jotkut opiskelijat ovat hämmentyneet, kun kirjassa Otavan kotipaikaksi onkin laitettu Keuruu. Kyse on käsitesekaannuksesta: Otavan kirjaPAINO sijaitsee Keuruulla. Kirjapaino kuuluu kyllä Otava-konserniin, mutta se ei ole Otavan kirjakustantamon kotipaikka. Otava-kustantamon kotipaikka on Helsinki, ja sen pääkonttori sijaitsee lähes legendaarisessa graniittilinnassa Uudenmaankadulla. On tärkeä erottaa painaja ja kustantaja (ks. kohta 2).

 

4. Onko WSOY:n kotipaikka Juva?
WSOY:llä on painotalo, joka sijaitsee Juvalla. WSOY:n kirjakustantamon kotipaikka on kuitenkin Helsingissä, joten lähdeluetteloon WSOY:n kotipaikaksi merkitään Helsinki.

 

5. Miten merkitään kustantajan kotipaikka, jos niitä on monta?
Suurilla kustantamoilla saattaa olla toimistoja ympäri maailmaa. Valitse silloin teoksessa mainituista kaupungeista ensimmäiseksi mainittu. Jos kannessa lukee ”John Benjamins Publishing Company: Amsterdam – Philadelphia”, voit tiivistää kustantajan lähdeluetteloon: Amsterdam: John Benjamins.

 

6. Miten lähteisiin merkitään kustantajan kotipaikka, jos kotipaikkaa ei ole merkitty?
Etsi kustantajan kotipaikka käymällä kustantajan kotisivuilla. Jos et löydä kustantajan kotisivuja etkä kustantajan kotipaikkaa, on syytä tarkistaa, kuinka luotettavasta lähteestä on kyse. Kädessäsi saattaa olla omakustanne, jonka luotettavuus opinnäytetyön lähteenä kannattaa tarkistaa erityisen huolella. Millaisia argumentteja kirjoittaja käyttää? Miten hän perustelee väitteensä? Millaisiin lähteisiin hän vetoaa? Jos kaikesta huolimatta haluat käyttää kirjaa, etkä vieläkään tiedä kustantajan kotipaikkaa, merkitse lähdeluetteloon vain kustantajan nimi.

Tekstiviite ja sivunumerot

Pexels_pixabay
Kuva: Pexels (pixabay.com)

Tänä keväänä opinnäytetöiden tekijät ovat merkinneet lähdeviitteitä kiitettävästi: lähdeviitteitä on näkyvissä muuallakin kuin kappaleen lopussa, nettilähteisiin on tehty kunnolliset viittaukset ja lakiviitteet ovat kohdillaan, hienoa! Yksi asia kaipaa kuitenkin vielä vähän viilausta: silloin tällöin tekstiviitteistä puuttuvat sivunumerot. Perussääntönä on, että tekstiviitteeseen merkitään 1) tekstin tekijän sukunimi (tai tekijöiden sukunimet), 2) teoksen tai tekstin julkaisuvuosi sekä 3) ne sivunumerot, joissa referoitava tai siteerattava asia on alun perin mainittu. Siis tähän tapaan:

Kvalitatiivinen aineisto on rikasta – se on näyte vastaajien omasta kokemusmaailmasta, jolloin sen tulkintamahdollisuudetkin ovat suuret (Alasuutari 2001: 88–89).

On vain kaksi tapausta, jolloin sivunumeroita ei tarvitse merkitä. Ensimmäinen tapaus on sellainen, jossa kirjoittaja viittaa koko tekstiin/julkaisuun/kirjaan, ei siis mihinkään yksittäiseen kohtaan. Esimerkiksi näin:

Haapanen ja Passi (2016) tarkastelevat opinnäytetyössään sitä, millaisia rooleja lastentarhanopettajat antavat itselleen ja työlleen osana pakolaislapsen kotoutumisen prosessia.

Koska lainauksessa kerrotaan opinnäytetyön päätehtävä, ei tekstiviitteeseen tarvitse merkitä sivunumeroita. Tässä esimerkissä viitemerkintä on upotettu osaksi virkettä, jolloin suluissa mainitaan vain tekstin julkaisuvuosi, ei siis uudelleen tekijöitä.

Toinen tapaus, jolloin sivunumerot voi jättää merkitsemättä, on tapaus, jossa lainataan verkkodokumenttia, johon ei ole merkitty sivunumeroita – näin on usein laita lehdistötiedotteissa tai järjestöjen verkkosivuilla. Esimerkiksi näin:

Suomessakin turvapaikanhakijamäärät olivat voimakkaassa kasvussa vuonna 2015, ja sisäministeriö (2016) ilmoitti, että vuonna 2015 Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa. Vuonna 2014 koko vuoden hakijamäärä oli vain 3 651 (Maahanmuuttovirasto 2015).

Tässä katkelmassa lähteinä ovat sisäministeriön verkkosivu ja Maahanmuuttoviraston lehdistötiedote. Kummassakaan alkuperäisessä lähteessä ei ole näkyvillä sivunumeroita, joten niitä ei keksitä viitteeseenkään. (Jos aloit ihmetellä, miksi sisäministeriö kirjoitetaan pienellä ja Maahanmuuttovirasto isolla, voit käydä tutustumassa Kielitoimiston ohjepankkiin.)

Jos kirjoittaja lainaa selvästi jostakin kirjasta yksittäistä kohtaa, mutta jättää sivunumerot merkitsemättä, lukijalle  – joka saattaa olla opinnäytetyön arvioija – herää helposti epäilys, ettei kirjoittaja ole välttämättä itse viihtynyt alkuperäisen lähteen äärellä. Ehkä lainaus onkin lainauksen lainaus netistä löytyneestä luentomateriaalista, artikkelista tai opinnäytetyöstä? Mitä tarkempi lähdeviitetekniikka, sitä luotettavampi teksti.

Käytäväkeskustelu opparin lähteenä

Kuva: kpgolfpro (pixabay.com)

Kuva: kpgolfpro (pixabay.com)

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä lähteenä voi olla ammattilaisen haastattelu tai sähköpostiviesti. Jos haetaan tietoa vaikkapa päihdekuntoutujille suunnatun asumisyksikön toiminnasta tai yksikön asukkaiden taustoista, on yksikön työntekijä usein paras tietolähde. (Ei kuitenkaan aina. Joskus tietoa näistä asioista löytyy myös painetuista lähteistä, jotka ovat opinnäytetyöntekijöiden ensisijaisia lähteitä.) Nyt olen lukenut useita opinnäytetöitä, joissa näihin taustahaastatteluihin viitataan ylimalkaisesti tai epäjohdonmukaisesti, minkä vuoksi on syytä kerrata painamattomiin lähteisiin tehtävät viitemerkinnät.

Kun opinnäytetyössä viitataan keskusteluun ammattilaisen kanssa, tekstiviite ja lähdeviite merkitään samaan tapaan kuin painetuissa lähteissä. Mukaan tulee kuitenkin myös henkilön titteli tai koulutus, lähteen laji (suullinen tiedonanto, haastattelu, sähköpostiviesti), päivämäärä sekä mahdollisesti myös merkintä tekijöiden hallussa, jos se pitää paikkansa. Esim.

1. Tieto on saatu käytäväkeskustelussa:

Tekstiviite:
Keväällä 2016 yksikössä asui 16 henkilöä, joilla kaikilla oli päihdetausta (Meikäläinen 2016).

Lähdeluetteloon:
Meikäläinen, Matti 2016. X:n toiminnanjohtaja. Suullinen tiedonanto Y:n yksikössä 10.4.

2. Tieto on saatu laajemmassa suullisessa haastattelussa:

Tekstiviite:
Keväällä 2016 yksikössä asui 16 henkilöä, joilla kaikilla oli päihdetausta (Meikäläinen 2016).

Lähdeluetteloon:
Meikäläinen, Matti 2016. X:n toiminnanjohtaja. Suullinen haastattelu 10.4.

3. Tieto on saatu sähköpostiviestissä:

Tekstiviite:
Keväällä 2016 yksikössä asui 16 henkilöä, joilla kaikilla oli päihdetausta (Meikäläinen 2016).

Lähdeluetteloon:
Meikäläinen, Matti 2016. X:n toiminnanjohtaja. Sähköpostiviesti 10.4. Tekijöiden hallussa.

Aina, kun opinnäytetyössä referoidaan suullista haastattelua tai sähköpostiviestiä, opinnäytetyön tekijöiden täytyy kysyä henkilöltä lupa lainauksen käyttöön. On eettistä ja hyvien tapojen mukaista antaa henkilön myös lukea lainaus uudelleen, niin että hän voi tarvittaessa tarkentaa tai korjata sitä. Kiireessä käytävällä annettua tietoa ei välttämättä ole tarkoitettu opinnäytetyöhön laitettavaksi – ainakaan sellaisenaan.

Joskus opiskelijat kysyvät, kuinka paljon tällaisia painamattomia lähteitä – haastatteluja, keskusteluja tai sähköpostiviestejä – voi käyttää opinnäytetyön lähteenä. Yleisohjeeni on, että niin vähän kuin mahdollista. Toisinaan käyttö on kuitenkin perusteltua, kunhan viittauksen tekee korrektisti.

Pilkunviilaaja perusasian äärellä

Kuva: stockers9 (freeimages.com)Kuva: stockers9 (freeimages.com)

Kuva: stockers9 (freeimages.com)

Keskisuomalaisen mukaan professori Jaakko Leino pitää suomen kielen pilkkusääntöjä niin vaikeina, että suomen kielestä valmistuneet maisteritkaan eivät niitä osaa. Nettikeskusteluissa monet äidinkielen opettajat olivat asiasta Leinon kanssa eri mieltä. Yhtenäinen näkemys näytti olevan, että säännöt ovat selkeät ja loogiset, ”kunhan tietää, mikä on lause”. Tässä onkin ongelman ydin.

Törmäsin itse jokin aika sitten ekaluokkalaisen äidinkielen kirjaan, jossa kerrottiin, että ”lause alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen.” Olin kuullut aiemminkin, että alakoulun oppikirjoissa sekoitetaan iloisesti virkkeen ja lauseen käsitteet, mutta se, mikä todella huolestutti minua, oli opettajan reaktio, kun huomautin asiasta. Odotin pedagogista perustelua, esim. ”emme halua sekoittaa lapsen päätä liian monilla kieliopillisilla käsitteillä”, mutta sainkin täysin virheellisen kieliopillisen näkemyksen: opettaja kertoi (”varmana tietona”), että enää ei ole olemassa virkkeitä ja lauseita, vaan nykyään puhutaan pelkistä lauseista.

Oppikirjojen rooli pilkkusääntöjen oppimisen hankaluudessa on valtava, sillä aapisten levittämä harhakäsitys näkyy myös omilla kielenhuoltotunneillani ammattikorkeakoulussa. Jotta pilkkusääntöjen opettelu olisi helpompaa, lasten olisi opittava

1) mikä on virke,
2) mikä on lause,
2) mikä on predikaatti,
3) mikä on päälause ja
4) mikä on sivulause.

Kertauksen vuoksi:

Virke on tekstin osa, joka alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin. Virke voi koostua yhdestä tai useammasta lauseesta. (Esim. Olet ihana, kun autat minua pilkkusääntöjen opettelussa!Lause on virkkeen osa, jossa on predikaatti, esim. Tänään satoi rankasti. Lause voi koostua myös vain yhdestä sanasta, kunhan se on predikaatti, esim. Sataa. Predikaatti on aktiivi- tai passiivimuotoinen myöntö- tai kieltomuodossa oleva verbi (esim. tulen, en tule, tulette, tullaan). Predikaattien määrä kertoo, kuinka monta lausetta virkkeessä on. Esimerkiksi seuraavassa virkkeessä on kolme lausetta: Olet ihana, kun autat minua pilkkusääntöjen opettelussa, vaikka ulkona paistaa aurinko! Päälause on sellainen lause, joka voi esiintyä yksinäisenä virkkeenä (esim. Olet ihana!), sivulause taas esiintyy aina päälauseen kanssa. Sivulauseet voivat olla 1) relatiivilauseita, jotka alkavat relatiivipronomineilla joka tai mikä (tai näiden taipuneilla muodoilla), 2) alistuskonjunktiolauseita, jotka alkavat alistuskonjunktiolla (esim. että, jotta, koska, kun…), tai 3) kysyviä sivulauseita, jotka alkavat kysymyssanalla tai sanalla, jossa on kysyvä liitepartikkeli –kO.

Kun tiedät nämä käsitteet, voit lukea Kielikellossa 3/2008 julkaistun Raija Lehtisen mainion artikkelin, jossa Lehtinen pohtii yleisimpiä pilkkuvirheitä erittäin havainnollisesti. Sen jälkeen voit käydä kertaamassa pilkkusäännöt Oulun yliopiston Kirjoittajan abc-sivustolla. Lopuksi voit vielä testata taitosi tekemällä Kotuksen valaisevat  pilkkutestit.

Onko pilkuilla sitten väliä? No, on ainakin sille ressukalle, joka yhä uudestaan yläkoulun äidinkielen tunneilla joutuu Siperiaan prokuraattorin pilkkuvirheen vuoksi: Armoa ei, Siperiaan!