Avainsana-arkisto: sekundaarilähteet

Vielä asiaa toisen käden lähteistä

startupstockphotos_pixabayjpg
Kuva: StartupStockphotos (pixabay.com)

Joskus opinnäytetyöntekijä löytää todella kiinnostavan lainauksen sellaisesta lähteestä, johon ei pääse itse käsiksi. Tällöin on kyse toisen käden lähteestä eli sekundaarilähteestä. Se lähde, jota sekundaarilähteessä siteerataan, on primaarilähde. Sekundaarilähteen käyttäminen on perusteltua tilanteessa, jossa alkuperäiseen lähteeseen on todella vaikeaa päästä käsiksi. Artikkeli voi olla saatavilla vain Oxfordin kirjastossa, artikkeli on kirjoitettu vain sardin kielellä tai artikkeli on loppuunmyyty ja kadonnut kirjastoista. Liian usein sekundaarilähteen käyttämisen syynä on ajanpuute (”en ehtinyt etsiä alkuperäistä lähdettä”) tai opiskelijan kehno muistiinpanotekniikka (”en enää löytänyt alkuperäisen lähteen tietoja”).

Suositus on, että opparintekijät käyttäisivät vain primaarilähteitä. Jos opiskelija syystä tai toisesta kuitenkin päätyy käyttämään sekundaarilähdettä, on lukijalle selvästi osoitettava, että kyseessä on toisen käden lähde. Erityisen tärkeää on, että sekundaarilähdeviitteessä on mukana myös sivunumero, josta lukija löytää tiedot primaarilähteestä. Esim.

Korpela (2017: 14) toteaa, että aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu hyvin X.  

Salminen ja Tynninen (2011: 25–26) esittelevät Mary Ainsworthin kolme kiintymyssuhdemallia, jotka ovat jokaiselle lapselle yksilöllisiä. Malleihin vaikuttavat esimerkiksi vanhempien elämäntilanne ja lapsuudenkokemukset. Kiintymyssuhteen laatu on melko pysyvää, mutta samalla lapsella voi olla erilaisia kiintymyssuhteita eri ihmisten kanssa. Kiintymyssuhde voi myös muuttua esimerkiksi lapsen kasvaessa, jos vanhemman kyky vastata eri ikäisen lapsen tarpeisiin muuttuu. (Salminen – Tynninen 2011: 25–26.)
(Ote Janika Riilan valmistumassa olevasta opinnäytetyöstä.)

Lähdeluetteloon laitetaan näkyviin vain ne lähteet, jotka kirjoittaja on itse lukenut. Tässä tapauksessa lähdeluettelosta ei löytyisi primaarilähteitä (siis ”aiempia tutkimuksia” tai Mary Ainsworthin tutkimusta), koska kirjoittaja ei ole lukenut käyttämiään tietoja suoraan niistä. Sen sijaan lähdeluettelossa olisivat tarkat tiedot niin Korpelan (2017) artikkelista kuin Salmisen ja Tynnisen (2011) tutkimuksestakin.

Mainokset