Asiatyyli, Lähteet, Viitetekniikka

Voiko ajatuksia varastaa?

3dman_eu_pixabay

Kuva: 3dman_eu (pixabay.com)

Saarnaan opiskelijoilleni säännöllisesti plagioinnin vääryydestä. Plagiointi nousi pinnalle jälleen kerran, kun perussuomalaisten varapuheenjohtajan ja kansanedustajan Laura Huhtasaaren pro gradu -työn plagioinnin laajuus paljastui. Aiheesta kirjoitti mm. Yle Uutiset 27.8.2018.

Plagioinnilla tarkoitetaan tieteellistä varkautta eli sitä, että kirjoittaja esittää muiden tekstejä ja ajatuksia ominaan, ilman asianmukaista viittausta alkuperäiseen lähteeseen. Käytännössä plagiointi on helppoa, sillä netti on pullollaan mainioita tutkimuksia, opinnäytetöitä, blogipostauksia, ammattilehtiartikkeleita ja oppimistehtäviä, joita on helppo kopioida omaan käyttöön. Oppimistehtävät sisältävät usein paljon muiden ajatusten referointia, mutta plagiointi eroaa asianmukaisesta referoinnista siinä, että plagioinnissa alkuperäinen lähde jätetään mainitsematta. Jos opiskelija siis referoi muita tutkimuksia, mutta pitää koko ajan lukijan kärryillä siitä, mikä on muualta lainattua ja mikä on hänen omaa ajatteluaan, kyse ei ole plagioinnista.

Plagioinnista on monenlaista haittaa: Jos opiskelija plagioi oppimistehtävänsä, hän ei kehitä ajatteluaan tai kirjoitustaitojaan. Jos tutkija plagioi tutkimuksensa, hän ei toimi reilusti, vaan varastaa toisilta tiedeyhteisön jäseniltä näiden työtä, ajatuksia, aikaa ja vaivaa. Syvällisempää pohdintaa plagioinnin haitoista ja Huhtasaaren tapauksesta voi lukea Tuomas Aivelon blogipostauksesta.

Erityisen hämmentävää Huhtasaaren tapauksessa on, että Jyväskylän yliopiston selvityksessä kävi ilmi, että Huhtasaaren työn pohdintaluvusta peräti 80 prosenttia on kopioitu muilta. Pohdintaluku on luku, jossa tekijän oman äänen, omien perusteltujen näkemysten ja omien kannanottojen pitäisi tulla näkyviin. Pohdinnassa tekijä suhteuttaa työtään aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, pohtii tutkimuksensa merkityksellisyyttä työelämän ja tiedeyhteisön kannalta, arvioi tutkimuksensa luotettavuutta ja esittelee esiinnousseita jatkotutkimusaiheita. Miten tällaisia ajatuksia edes voi varastaa muilta? Jamkin opinnäytetyön raportointiohjeiden mukaan ”pohdinta osoittaa tekijänsä kypsyneisyyden tai sen puutteen, ja siksi omaa pohdiskeluaan aiheesta on hyvä kirjata muistiin koko työskentelyprosessin ajan ja koota pohdintaluku riittävän ajoissa.” Millaista kypsyyttä osoittaa pohdintaluku, jossa 80 % pohdinnasta on kopioitu muilta?

Toinen hämmentävä seikka on, että Ylen uutisten mukaan Huhtasaari ”syyttää yliopistoa tekijänoikeuksiensa rikkomisesta, ja väittää yliopiston levittäneen hänen graduaan pdf-tiedostona ja syöttämällä työn plagiaatintunnistusohjelmaan ilman hänen lupaansa.” En ole lukenut Jyväskylän yliopiston tutkintosääntöä, mutta Metropolian tutkintosäännössä todetaan, että ”opinnäytetyö on aina julkinen asiakirja ja opinnäytetyöstä annettu kirjallinen arvio on julkinen.” Lisäksi Metropoliassa vaaditaan, että ennen opinnäytetyön palauttamista opiskelijan on itse tarkastettava opinnäytetyönsä Turnitin-tietokannassa. Turnitin on sähköinen plagioinnin tunnistusjärjestelmä, jota käytetään monissa korkeakouluissa ehkäisemään tahallista tai tahatonta plagiointia. Valitettavasti plagioinnin tunnistusjärjestelmät eivät olleet vielä näin kehittyneitä vuonna 2003, kun Huhtasaari teki gradunsa. Metropoliassa ei tulisi kuuloonkaan, että opiskelija kieltäytyisi plagiaatintunnistusohjelman käytöstä – vaikka olisikin kansanedustaja.

 

Mainokset
Asiatyyli, Lähteet, Viitetekniikka

Vielä asiaa toisen käden lähteistä

startupstockphotos_pixabayjpg
Kuva: StartupStockphotos (pixabay.com)

Joskus opinnäytetyöntekijä löytää todella kiinnostavan lainauksen sellaisesta lähteestä, johon ei pääse itse käsiksi. Tällöin on kyse toisen käden lähteestä eli sekundaarilähteestä. Se lähde, jota sekundaarilähteessä siteerataan, on primaarilähde. Sekundaarilähteen käyttäminen on perusteltua tilanteessa, jossa alkuperäiseen lähteeseen on todella vaikeaa päästä käsiksi. Artikkeli voi olla saatavilla vain Oxfordin kirjastossa, artikkeli on kirjoitettu vain sardin kielellä tai artikkeli on loppuunmyyty ja kadonnut kirjastoista. Liian usein sekundaarilähteen käyttämisen syynä on ajanpuute (”en ehtinyt etsiä alkuperäistä lähdettä”) tai opiskelijan kehno muistiinpanotekniikka (”en enää löytänyt alkuperäisen lähteen tietoja”).

Suositus on, että opparintekijät käyttäisivät vain primaarilähteitä. Jos opiskelija syystä tai toisesta kuitenkin päätyy käyttämään sekundaarilähdettä, on lukijalle selvästi osoitettava, että kyseessä on toisen käden lähde. Erityisen tärkeää on, että sekundaarilähdeviitteessä on mukana myös sivunumero, josta lukija löytää tiedot primaarilähteestä. Esim.

Korpela (2017: 14) toteaa, että aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu hyvin X.  

Salminen ja Tynninen (2011: 25–26) esittelevät Mary Ainsworthin kolme kiintymyssuhdemallia, jotka ovat jokaiselle lapselle yksilöllisiä. Malleihin vaikuttavat esimerkiksi vanhempien elämäntilanne ja lapsuudenkokemukset. Kiintymyssuhteen laatu on melko pysyvää, mutta samalla lapsella voi olla erilaisia kiintymyssuhteita eri ihmisten kanssa. Kiintymyssuhde voi myös muuttua esimerkiksi lapsen kasvaessa, jos vanhemman kyky vastata eri ikäisen lapsen tarpeisiin muuttuu. (Salminen – Tynninen 2011: 25–26.)
(Ote Janika Riilan valmistumassa olevasta opinnäytetyöstä.)

Lähdeluetteloon laitetaan näkyviin vain ne lähteet, jotka kirjoittaja on itse lukenut. Tässä tapauksessa lähdeluettelosta ei löytyisi primaarilähteitä (siis ”aiempia tutkimuksia” tai Mary Ainsworthin tutkimusta), koska kirjoittaja ei ole lukenut käyttämiään tietoja suoraan niistä. Sen sijaan lähdeluettelossa olisivat tarkat tiedot niin Korpelan (2017) artikkelista kuin Salmisen ja Tynnisen (2011) tutkimuksestakin.

Lähteet, Viitetekniikka

Esimerkillinen lähdeluettelo

peggy_marco
Kuva: Peggy_Marco (pixabay.com)

Lupasin postata esimerkillisen lähdeluettelon joulukuun aikana, mutta tammikuulle meni. Tässä katkelmia Satu Lundströmin (2016) opinnäytetyön lähdeluettelosta. Lundströmin työ on onnistunut opinnäytetyö, joten siihen kannattaa tutustua laajemminkin.

Tässä ei ole mukana koko lähdeluetteloa, mutta tästäkin katkelmasta löytyy monipuolisesti viittauksia haastatteluun, tieteelliseen artikkeliin, väitöskirjaan, oppikirjaan, nettisivustoon, yleistajuisemmin kirjoitettuun tieteellisten tulosten esittelyyn, lakiin sekä kansainväliseen tieteelliseen julkaisuun. Osaatko erotella, mikä on mikäkin? Tämä esimerkkikatkelma voi toimia hyvänä mallina, kun itse pähkäilet, miten erilaiset lähteet merkitään lähdeluetteloon.

Ote Satu Lundströmin (2016) opinnäytetyön lähdeluettelosta:

Lähteet

Alasaari, Nea 2016. Projektityöntekijä. Naisasialiitto Unioni. Helsinki. Haastattelu 18.1.

Carlson, Dennis – Meyer, Elizabeth J. 2014. Gender and Sexualities in Education. New York: Peter Lang.

Eskola, Jari – Suoranta, Juha 2008. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Granbom, Ingrid 2015. Teachers’ beliefs, norms and values of gender equality in preschools. Teoksessa Brownhill, Simon – Warin, Jo – Wernersson, Inga (toim.): Men,Masculinities and Teaching in Early Childhood Education. New York: Routledge. 83–91.

Helsingin kaupunki 2015. Varhaiskasvatusalueet. Varhaiskasvatusvirasto. Verkkodokumentti. <http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/paivahoito-jakoulutus/paivahoito/paivakotihoito/varhaiskasvatusalueet/&gt;. Luettu 22.1.2016.

Holli, Anne Maria 2012. Kriittisiä näkökulmia tasa-arvon tutkimukseen. Teoksessa Kantola, Johanna – Nousiainen, Kevät – Saari, Milja (toim.). Tasa-arvo toisin nähtynä. Oikeuden ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Helsinki: Gaudeamus. 73–98.

Hughes, Patrick – Mac Naughton, Glenda 2001. Fractured or Manufactured: Gendered Identities and Culture in the Early Years. Teoksessa Grieshaber, Susan – Cannella, Gaile S. (toim.). Embracing Identities in Early Childhood Education. New York: Teachers College Press, Columbia University. 114–132.

Huhta, Liisa – Meriläinen, Roosa 2009. Feministin käsikirja. Jyväskylä: Ajatus Kirjat.

Hänninen, Elina 2014. Sukupuolisensitiivisyyden opintojakso: suunnitelma ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelman opetussuunnitelmaan. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma.

Julkunen, Raija 2010. Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Tampere: Vastapaino.

Jääskeläinen, Liisa – Hautakorpi, Johanna – Onwen-Huma, Hanna – Niittymäki, Hanna – Pirttijärvi, Anssi – Lempinen, Miko – Kajander, Valpuri 2015. Tasa-arvotyö on taitolaji. Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Oppaat ja käsikirjat 5. Helsinki: Opetushallitus.

Kananen, Jorma 2014. Verkkotutkimus opinnäytetyönä. Laadullisen ja määrällisen verkkotutkimuksen opas. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 187. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kuula, Arja 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino.

KvantiMOTV 2010. Aineistotyypit. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Menetelmäopetuksen tietovaranto. Verkkodokumentti. <http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/tutkimus/aineistotyypit.html&gt;. Luettu 19.1.2016.

Sukupuolten tasa-arvo 2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti.<https://www.thl.fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/sanasto&gt;. Luettu 5.2.2016.

Talvitie, Eveliina 2013. Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla. Helsinki: WSOY.

Varhaiskasvatuslaki 36/1973. Annettu Helsingissä 1.8.1973.

Vilkka, Hanna 2007. Tutki ja mittaa. Määrällisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Tammi.

Värtö, Petteri 2000. ”Mies vastaa tekosistaan… siinä missä nainenkin” – maskuliinisuuksien rakentaminen päiväkodissa. Väitöskirja. Kuopio: Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos.

Ylitapio-Mäntylä, Outi 2012a. Leikillä ja toiminnalla ei ole sukupuolta. Teoksessa Ylitapio-Mäntylä, Outi (toim.): Villit ja kiltit – tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Jyväskylä: PS-kustannus.71–90.

Ylitapio-Mäntylä, Outi 2012b. Sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatuspedagogiikka. Teoksessa Ylitapio-Mäntylä, Outi (toim.): Villit ja kiltit – tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Jyväskylä: PS-kustannus. 177–188.

Ja asiaa lähdeluettelosta tulossa vielä tulevaisuudessa lisää.

Lähteet

Totuus lähdeluettelosta

Kuva: Hermann (pixabay.com)
Kuva: Hermann (pixabay.com)

Tasaisin väliajoin törmään opiskelijoiden tekemiin lähdeluetteloihin, joissa on mukana useita sellaisia lähteitä, joihin tekijä ei tekstissään viittaa. Kun olen ihmetellyt asiaa, kirjoittaja on kertonut, että on halunnut lähdeluettelossaan osoittaa, ”mitä kaikkea on lukenut”. Nyt onkin tarpeen oikaista väärinkäsitys.

Lähdeluetteloon laitetaan tiedot niistä lähteistä, joihin opinnäytetyössä viitataan eksplisiittisesti, siis näkyvästi. Totuus on, että tekijä on lukenut kasapäin enemmän teoksia kuin mitä lähdeluettelossa mainitaan. Lähdeluettelon tarkoitus ei olekaan osoittaa kirjoittajan lukeneisuutta vaan kertoa aakkosjärjestyksessä, mitä ja millaisia lähteitä työssä on käytetty − ja myös osoittaa, että lähteet ovat todellisia, eivät kirjoittajan keksimiä. Opinnäytetyön arvioijalle lähdeluettelo paljastaa paljon siitä, miten opinnäytetyön tekijä asettautuu tutkimusalansa perinteisiin ja yhteisöihin, miten syvällisesti kirjoittaja on perehtynyt alansa teoriataustaan ja miten monipuolisesti hän on hakenut aiheestaan tietoa. Lukijoita lähdeluettelo auttaa löytämään ne lähteet, joista he kiinnostuvat.

Monesti käy niin, että tekstiä editoidessa jotkin osiot jäävät kokonaan pois ja sen mukana joihinkin lähteisiin tehdyt viittauksetkin katoavat tekstistä. Tämä tarkoittaa, että myös lähdeluettelotiedot siivotaan: mitään sellaista lähdettä, johon tekstissä ei viitata nimeltä, ei jätetä lähdeluetteloon.

Myöhemmin joulukuussa Kielikuraattori julkaisee katkelman tyypillisestä (ja esimerkillisestä) sosiaalialan opinnäytetyön lähdeluettelosta. Kannattaa siis seurata postauksia!

Lähteet, Viitetekniikka

Lähdeviitepulmia: artikkeli teoksessa

jill111_pixabay
Kuva: jill111 (pixabay.com)

Opiskelijani pohti, miten lähde merkitään lähdeluetteloon, jos lainataan Leena Viinamäen toimittaman julkaisun ensimmäistä lukua.

Kyseessä on toimitettu teos, joka koostuu useiden eri kirjoittajien tekemistä luvuista. Jokaisen luvun kirjoittajat mainitaan erikseen lukujen yhteydessä. Perusohje on, että kun lainaa toimitetussa teoksessa olevaa artikkelia (tai lukua), niin ensin näkyviin laitetaan kirjoittajien nimet, artikkelin (tai luvun) otsikko ja sitten vasta teoksen toimittaja (vaikka hänen nimensä onkin kirjan kannessa), teoksen nimi ja artikkelin (tai luvun) sivunumerot. Ensimmäiseen lukuun viitattaisiin siis tähän tapaan:

Lähdeluettelomerkintä:
Rouhiainen-Valo, Tuula – Rantanen, Teemu – Hovi-Pulsa, Raija –
Tietäväinen, Sirpa 2010. Kompetenssit sosionomien (AMK ja ylempi AMK) ydinosaamisen avaajina. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.): Sosionomin ammatti ja työ 2010–2025. Havaintoja
ja päätelmiä sosionomien (AMK & ylempi AMK) profiilista Suomen
hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi: Kemi-Tornion
ammattikorkeakoulu. 9–36. Saatavilla sähköisesti osoitteessa
<https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54727/viinamaki%20A%203%202010.pdf?sequence=1>.
Luettu 6.12.2016.

Tekstiviitemerkintä:
(Rouhiainen-Valo  – Rantanen – Hovi-Pulsa – Tietäväinen 2010: 15.)

Tärkeää on muistaa, että lähdeluetteloon merkitään vain teoksen kustantaja, ei siis painajaa. Tässä tapauksessa kustantaja on Kemi-Tornion AMK. Laitoin ammattikorkeakoulun kotipaikaksi Kemin, kun se mainitaan ensimmäisenä (anteeksi torniolaiset). On myös hyvä ilmoittaa lukijalle julkaisun nettiosoite silloin, kun julkaisu on saatavilla myös sähköisesti. Se, monesko raportti on kyseessä ja missä julkaisusarjassa se on julkaistu, ei ole välttämätöntä tietoa. Sen voi jättää pois tai merkitä mukaan. Jos julkaisusarjan laittaa mukaan, tieto tulee ennen kustantajan nimeä.

 

Kielikuraattori, Lähteet, Puheviestintä

Punnittua puhetta?

peggy_marco2

Kuva: Peggy Marco (pixabay.com)

Eräs opiskelijani pohti, miten viitataan eduskunnan täysistunnossa esitettyyn puheenvuoroon. Aihetta ei käsitellä erikseen laajan kirjallisen työn ohjeissa, joten se ansaitsee oman blogipostauksen.

Suomessa eduskunnassa pidetyt täysistuntopuheet on kirjattu lyhentämättöminä pöytäkirjaan ensimmäisistä valtiopäivistä lähtien vuodesta 1907. Pöytäkirja laaditaan istunnon aikana ja julkaistaan verkossa parin tunnin kuluessa istunnon päättymisestä. Siitä, miten puhuttua kieltä kirjoitetaan ja säilytetäänkö kirjoitetussa versiossa kansanedustajan käyttämä murre tai täytesanat (kuten niinku ja tota noin), voi lukea enemmän Eero Voutilaisen kiinnostavasta artikkelista, joka on julkaistu Kielikellossa 2012.

Seuraavassa sovellan Metropolian ohjeita kansanedustaja Pauli Kiurun pitämään puheenvuoroon. Tekstiviitteeseen merkitään vain puhujan sukunimi ja vuosiluku, sen lisäksi viittauksessa on hyvä avata tarkemmin, millaisesta puheenvuorosta on kyse, esim.

Tekstiviite:

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru (2016) puhui eduskunnan täysistunnossa eduskunnan kirjaston puolesta. Hän toi esiin, että…

Lähdeluetteloon laitetaan sitten kaikki muut tiedot, joita puheenvuoroista annetaan: (toim. huom. kansanedustajan edustamaa puoluetta en saanut sujuvasti mihinkään, joten sen voi upottaa suoraan tekstiin, ks. yllä):

Lähdeluettelomerkintä:

Kiuru, Pauli 2016. Täysistunnon puheenvuoro PTK 81/2016 vp. Saatavilla sähköisesti osoitteessa <https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_81+2016+11+2+2.aspx>. Luettu 13.9.2016.

Eduskunnan täysistuntopöytäkirjojen lukeminen auttaa äänestäjiä näkemään konkreettisesti, mitä valitut kansanedustajamme eduskunnassa puuhaavat. Lisäksi puheenvuorojen julkaisu verkossa hyödyttää myös kansanedustajia: näin he saavat puheilleen mahdollisimman suuren yleisön. Pöytäkirjoja käyttävät paljon esimerkiksi toimittajat, tutkijat ja eri alojen asiantuntijat. Ehkäpä yhä enemmän myös sosiaalialan opiskelijat.

Lähteet, Viitetekniikka

Lähdeluettelon haasteet: kuka kumma kustantaja?

Hans_pixabay

Kuva: Hans (pixabay.com)

Jos et tiedä, mitä eroa on kustantajalla, julkaisijalla ja painajalla, lue tämä juttu!

1. Mitä eroa on kustantajalla ja julkaisijalla?
Juridisesti ei mitään eroa. Voidaan ajatella, että julkaisija vastaa lehden tai kirjan sisällöstä, kun taas kustantaja huolehtii liiketoiminnasta. Julkaisija voi olla myös järjestö, ryhmä tai yhdistys, kun taas kustantaja on lähes poikkeuksetta kustannustoiminnan harjoittaja. Lähdeluetteloon merkitään julkaisija tai kustantaja, yleensä julkaisulla on jompikumpi.

2. Mitä eroa on kustantajalla ja painajalla?
Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kustantaja vastaa teoksen sisällöstä, kantaa taloudellisen vastuun koko kustannushankkeesta, huolehtii kirjan/lehden/teoksen markkinoinnista, kuvituksesta, käännösoikeuksista, sopimuksista, painosmäärästä, uusintapainoksista, ulkoasusta… Painaja taas tekee konkreettisen painotyön saatuaan kustantajalta toimeksiannon. Käytännössä painaja huolehtii siitä, että kustantajan sähköisesti täysin valmiiksi tekemä materiaali saa paperisen ulkomuodon. Lukijan kannalta kustantaja on paljon oleellisempi tieto kuin painaja, sen vuoksi lähdeluetteloon merkitään vain kustantajan tiedot.

3. Onko Otavan kotipaikka Keuruu?
Jotkut opiskelijat ovat hämmentyneet, kun kirjassa Otavan kotipaikaksi onkin laitettu Keuruu. Kyse on käsitesekaannuksesta: Otavan kirjaPAINO sijaitsee Keuruulla. Kirjapaino kuuluu kyllä Otava-konserniin, mutta se ei ole Otavan kirjakustantamon kotipaikka. Otava-kustantamon kotipaikka on Helsinki, ja sen pääkonttori sijaitsee lähes legendaarisessa graniittilinnassa Uudenmaankadulla. On tärkeä erottaa painaja ja kustantaja (ks. kohta 2).

 

4. Onko WSOY:n kotipaikka Juva?
WSOY:llä on painotalo, joka sijaitsee Juvalla. WSOY:n kirjakustantamon kotipaikka on kuitenkin Helsingissä, joten lähdeluetteloon WSOY:n kotipaikaksi merkitään Helsinki.

 

5. Miten merkitään kustantajan kotipaikka, jos niitä on monta?
Suurilla kustantamoilla saattaa olla toimistoja ympäri maailmaa. Valitse silloin teoksessa mainituista kaupungeista ensimmäiseksi mainittu. Jos kannessa lukee ”John Benjamins Publishing Company: Amsterdam – Philadelphia”, voit tiivistää kustantajan lähdeluetteloon: Amsterdam: John Benjamins.

 

6. Miten lähteisiin merkitään kustantajan kotipaikka, jos kotipaikkaa ei ole merkitty?
Etsi kustantajan kotipaikka käymällä kustantajan kotisivuilla. Jos et löydä kustantajan kotisivuja etkä kustantajan kotipaikkaa, on syytä tarkistaa, kuinka luotettavasta lähteestä on kyse. Kädessäsi saattaa olla omakustanne, jonka luotettavuus opinnäytetyön lähteenä kannattaa tarkistaa erityisen huolella. Millaisia argumentteja kirjoittaja käyttää? Miten hän perustelee väitteensä? Millaisiin lähteisiin hän vetoaa? Jos kaikesta huolimatta haluat käyttää kirjaa, etkä vieläkään tiedä kustantajan kotipaikkaa, merkitse lähdeluetteloon vain kustantajan nimi.

Asiatyyli, Kielikuraattori, Lähteet, Viitetekniikka

Tekstiviite ja sivunumerot

Pexels_pixabay
Kuva: Pexels (pixabay.com)

Tänä keväänä opinnäytetöiden tekijät ovat merkinneet lähdeviitteitä kiitettävästi: lähdeviitteitä on näkyvissä muuallakin kuin kappaleen lopussa, nettilähteisiin on tehty kunnolliset viittaukset ja lakiviitteet ovat kohdillaan, hienoa! Yksi asia kaipaa kuitenkin vielä vähän viilausta: silloin tällöin tekstiviitteistä puuttuvat sivunumerot. Perussääntönä on, että tekstiviitteeseen merkitään 1) tekstin tekijän sukunimi (tai tekijöiden sukunimet), 2) teoksen tai tekstin julkaisuvuosi sekä 3) ne sivunumerot, joissa referoitava tai siteerattava asia on alun perin mainittu. Siis tähän tapaan:

Kvalitatiivinen aineisto on rikasta – se on näyte vastaajien omasta kokemusmaailmasta, jolloin sen tulkintamahdollisuudetkin ovat suuret (Alasuutari 2001: 88–89).

On vain kaksi tapausta, jolloin sivunumeroita ei tarvitse merkitä. Ensimmäinen tapaus on sellainen, jossa kirjoittaja viittaa koko tekstiin/julkaisuun/kirjaan, ei siis mihinkään yksittäiseen kohtaan. Esimerkiksi näin:

Haapanen ja Passi (2016) tarkastelevat opinnäytetyössään sitä, millaisia rooleja lastentarhanopettajat antavat itselleen ja työlleen osana pakolaislapsen kotoutumisen prosessia.

Koska lainauksessa kerrotaan opinnäytetyön päätehtävä, ei tekstiviitteeseen tarvitse merkitä sivunumeroita. Tässä esimerkissä viitemerkintä on upotettu osaksi virkettä, jolloin suluissa mainitaan vain tekstin julkaisuvuosi, ei siis uudelleen tekijöitä.

Toinen tapaus, jolloin sivunumerot voi jättää merkitsemättä, on tapaus, jossa lainataan verkkodokumenttia, johon ei ole merkitty sivunumeroita – näin on usein laita lehdistötiedotteissa tai järjestöjen verkkosivuilla. Esimerkiksi näin:

Suomessakin turvapaikanhakijamäärät olivat voimakkaassa kasvussa vuonna 2015, ja sisäministeriö (2016) ilmoitti, että vuonna 2015 Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa. Vuonna 2014 koko vuoden hakijamäärä oli vain 3 651 (Maahanmuuttovirasto 2015).

Tässä katkelmassa lähteinä ovat sisäministeriön verkkosivu ja Maahanmuuttoviraston lehdistötiedote. Kummassakaan alkuperäisessä lähteessä ei ole näkyvillä sivunumeroita, joten niitä ei keksitä viitteeseenkään. (Jos aloit ihmetellä, miksi sisäministeriö kirjoitetaan pienellä ja Maahanmuuttovirasto isolla, voit käydä tutustumassa Kielitoimiston ohjepankkiin.)

Jos kirjoittaja lainaa selvästi jostakin kirjasta yksittäistä kohtaa, mutta jättää sivunumerot merkitsemättä, lukijalle  – joka saattaa olla opinnäytetyön arvioija – herää helposti epäilys, ettei kirjoittaja ole välttämättä itse viihtynyt alkuperäisen lähteen äärellä. Ehkä lainaus onkin lainauksen lainaus netistä löytyneestä luentomateriaalista, artikkelista tai opinnäytetyöstä? Mitä tarkempi lähdeviitetekniikka, sitä luotettavampi teksti.

Lähteet, Viitetekniikka

Käytäväkeskustelu opparin lähteenä

Kuva: kpgolfpro (pixabay.com)
Kuva: kpgolfpro (pixabay.com)

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyössä lähteenä voi olla ammattilaisen haastattelu tai sähköpostiviesti. Jos haetaan tietoa vaikkapa päihdekuntoutujille suunnatun asumisyksikön toiminnasta tai yksikön asukkaiden taustoista, on yksikön työntekijä usein paras tietolähde. (Ei kuitenkaan aina. Joskus tietoa näistä asioista löytyy myös painetuista lähteistä, jotka ovat opinnäytetyöntekijöiden ensisijaisia lähteitä.) Nyt olen lukenut useita opinnäytetöitä, joissa näihin taustahaastatteluihin viitataan ylimalkaisesti tai epäjohdonmukaisesti, minkä vuoksi on syytä kerrata painamattomiin lähteisiin tehtävät viitemerkinnät.

Kun opinnäytetyössä viitataan keskusteluun ammattilaisen kanssa, tekstiviite ja lähdeviite merkitään samaan tapaan kuin painetuissa lähteissä. Mukaan tulee kuitenkin myös henkilön titteli tai koulutus, lähteen laji (suullinen tiedonanto, haastattelu, sähköpostiviesti), päivämäärä sekä mahdollisesti myös merkintä tekijöiden hallussa, jos se pitää paikkansa. Esim.

1. Tieto on saatu käytäväkeskustelussa:

Tekstiviite:
Keväällä 2016 yksikössä asui 16 henkilöä, joilla kaikilla oli päihdetausta (Meikäläinen 2016).

Lähdeluetteloon:
Meikäläinen, Matti 2016. X:n toiminnanjohtaja. Suullinen tiedonanto Y:n yksikössä 10.4.

2. Tieto on saatu laajemmassa suullisessa haastattelussa:

Tekstiviite:
Keväällä 2016 yksikössä asui 16 henkilöä, joilla kaikilla oli päihdetausta (Meikäläinen 2016).

Lähdeluetteloon:
Meikäläinen, Matti 2016. X:n toiminnanjohtaja. Suullinen haastattelu 10.4.

3. Tieto on saatu sähköpostiviestissä:

Tekstiviite:
Keväällä 2016 yksikössä asui 16 henkilöä, joilla kaikilla oli päihdetausta (Meikäläinen 2016).

Lähdeluetteloon:
Meikäläinen, Matti 2016. X:n toiminnanjohtaja. Sähköpostiviesti 10.4. Tekijöiden hallussa.

Aina, kun opinnäytetyössä referoidaan suullista haastattelua tai sähköpostiviestiä, opinnäytetyön tekijöiden täytyy kysyä henkilöltä lupa lainauksen käyttöön. On eettistä ja hyvien tapojen mukaista antaa henkilön myös lukea lainaus uudelleen, niin että hän voi tarvittaessa tarkentaa tai korjata sitä. Kiireessä käytävällä annettua tietoa ei välttämättä ole tarkoitettu opinnäytetyöhön laitettavaksi – ainakaan sellaisenaan.

Joskus opiskelijat kysyvät, kuinka paljon tällaisia painamattomia lähteitä – haastatteluja, keskusteluja tai sähköpostiviestejä – voi käyttää opinnäytetyön lähteenä. Yleisohjeeni on, että niin vähän kuin mahdollista. Toisinaan käyttö on kuitenkin perusteltua, kunhan viittauksen tekee korrektisti.

Lähteet, Viitetekniikka

Lain nimessä

Kuva: pixabay.com
Kuva: pixbay.com

Sosiaalialan opinnäytetöissä viitataan usein lakeihin ja asetuksiin. Koska niihin tehtävät viittaukset eivät ole aivan yksiselitteisiä, päätin käydä niitä läpi vielä tässä blogissa. Nämä ohjeet on räätälöity ensisijaisesti Metropolian opiskelijoille, ja ohjeissa on vedetty joitakin mutkia suoriksi: funktionaalisuus ennen kaikkea! Vaikka lakiviitteiden merkintätavat eroavatkin eri oppilaitoksissa, missään ei hyväksyttäisi näin ylimalkaista viittausta (jonka nähtyäni päätin, että nyt on lakipostauksen aika): Finlex 2014. Finlex on oikeusministeriön omistama julkinen ja maksuton Internet-palvelu, ja sitä kautta pääsee kätevästi lukemaan lakitekstejä, mutta tekstiviitteeseen sitä ei laiteta.

Kun tekstissä viitataan lakiin, viitteeseen laitetaan lain nimi, vuosiluku, jolloin laki on annettu (mutta ei välttämättä tullut vielä voimaan) sekä säädösnumero:

Henkilötietojen ja arkaluonteisten asioiden käsittelystä määrätään laissa (Henkilötietolaki 1999/523).
TAI
Henkilötietolaki (1999/523) määrää, mitkä asiat ovat arkaluonteisia ja miten henkilötietoja saa käsitellä.

Kun viittaus tehdään tiettyyn pykälään, tekstiviitteeseen laitetaan näkyviin myös pykälä:

Lain mukaan arkaluonteista tietoa, esimerkiksi henkilön sosiaalihuollon tarvetta tai hänen saamiansa sosiaalihuollon palveluita, saa käsitellä vain henkilön omalla suostumuksella (Henkilötietolaki 1999/523 § 12).

Lähdeluetteloon laki merkittäisiin näin:

Henkilötietolaki 1999/523. Annettu Helsingissä 22.4.1999.

Jos haluaa helpottaa lukijaa ja ohjata hänet lähdeluettelon kautta helposti lain äärelle, voi lähdeluetteloon lisätä myös verkko-osoitteen:

Henkilötietolaki 1999/523. Annettu Helsingissä 22.4.1999. Saatavilla sähköisesti osoitteessa <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523.>

Lakeihin tulee jatkuvasti muutoksia, mutta jos opinnäytetyössä viitataan ajantasaiseen lakiin, ei viitteeseen tarvitse laittaa näkyviin alkuperäistä lakia tai julkaisemisen jälkeen lakiin tehtyjä muutoksia. Sekin on hyvä muistaa, että vaikka pitkiä suoria sitaatteja on muuten syytä välttää, kannattaa lakeja usein lainata sanatarkasti, niin ettei tekstin alkuperäinen merkitys muutu. Lyhyissä lainauksissa sitaatti osoitetaan lainausmerkeillä, pitkissä (yli kolmen rivin mittaisissa) lainauksissa suoran lainauksen voi osoittaa typografisin keinoin, esimerkiksi pienentämällä ja sisentämällä lainatun tekstin, jolloin ei tarvita lainausmerkkejä.

Dura lex, sed lex. Laki on kova, mutta se on laki.