Aihearkisto: Lähteet

Vielä asiaa toisen käden lähteistä

startupstockphotos_pixabayjpg
Kuva: StartupStockphotos (pixabay.com)

Joskus opinnäytetyöntekijä löytää todella kiinnostavan lainauksen sellaisesta lähteestä, johon ei pääse itse käsiksi. Tällöin on kyse toisen käden lähteestä eli sekundaarilähteestä. Se lähde, jota sekundaarilähteessä siteerataan, on primaarilähde. Sekundaarilähteen käyttäminen on perusteltua tilanteessa, jossa alkuperäiseen lähteeseen on todella vaikeaa päästä käsiksi. Artikkeli voi olla saatavilla vain Oxfordin kirjastossa, artikkeli on kirjoitettu vain sardin kielellä tai artikkeli on loppuunmyyty ja kadonnut kirjastoista. Liian usein sekundaarilähteen käyttämisen syynä on ajanpuute (”en ehtinyt etsiä alkuperäistä lähdettä”) tai opiskelijan kehno muistiinpanotekniikka (”en enää löytänyt alkuperäisen lähteen tietoja”).

Suositus on, että opparintekijät käyttäisivät vain primaarilähteitä. Jos opiskelija syystä tai toisesta kuitenkin päätyy käyttämään sekundaarilähdettä, on lukijalle selvästi osoitettava, että kyseessä on toisen käden lähde. Erityisen tärkeää on, että sekundaarilähdeviitteessä on mukana myös sivunumero, josta lukija löytää tiedot primaarilähteestä. Esim.

Korpela (2017: 14) toteaa, että aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu hyvin X.  

Salminen ja Tynninen (2011: 25–26) esittelevät Mary Ainsworthin kolme kiintymyssuhdemallia, jotka ovat jokaiselle lapselle yksilöllisiä. Malleihin vaikuttavat esimerkiksi vanhempien elämäntilanne ja lapsuudenkokemukset. Kiintymyssuhteen laatu on melko pysyvää, mutta samalla lapsella voi olla erilaisia kiintymyssuhteita eri ihmisten kanssa. Kiintymyssuhde voi myös muuttua esimerkiksi lapsen kasvaessa, jos vanhemman kyky vastata eri ikäisen lapsen tarpeisiin muuttuu. (Salminen – Tynninen 2011: 25–26.)
(Ote Janika Riilan valmistumassa olevasta opinnäytetyöstä.)

Lähdeluetteloon laitetaan näkyviin vain ne lähteet, jotka kirjoittaja on itse lukenut. Tässä tapauksessa lähdeluettelosta ei löytyisi primaarilähteitä (siis ”aiempia tutkimuksia” tai Mary Ainsworthin tutkimusta), koska kirjoittaja ei ole lukenut käyttämiään tietoja suoraan niistä. Sen sijaan lähdeluettelossa olisivat tarkat tiedot niin Korpelan (2017) artikkelista kuin Salmisen ja Tynnisen (2011) tutkimuksestakin.

Mainokset

Esimerkillinen lähdeluettelo

peggy_marco

Kuva: Peggy_Marco (pixabay.com)

Lupasin postata esimerkillisen lähdeluettelon joulukuun aikana, mutta tammikuulle meni. Tässä katkelmia Satu Lundströmin (2016) opinnäytetyön lähdeluettelosta. Lundströmin työ on onnistunut opinnäytetyö, joten siihen kannattaa tutustua laajemminkin.

Tässä ei ole mukana koko lähdeluetteloa, mutta tästäkin katkelmasta löytyy monipuolisesti viittauksia haastatteluun, tieteelliseen artikkeliin, väitöskirjaan, oppikirjaan, nettisivustoon, yleistajuisemmin kirjoitettuun tieteellisten tulosten esittelyyn, lakiin sekä kansainväliseen tieteelliseen julkaisuun. Osaatko erotella, mikä on mikäkin? Tämä esimerkkikatkelma voi toimia hyvänä mallina, kun itse pähkäilet, miten erilaiset lähteet merkitään lähdeluetteloon.

Ote Satu Lundströmin (2016) opinnäytetyön lähdeluettelosta:

Lähteet

Alasaari, Nea 2016. Projektityöntekijä. Naisasialiitto Unioni. Helsinki. Haastattelu 18.1.

Carlson, Dennis – Meyer, Elizabeth J. 2014. Gender and Sexualities in Education. New York: Peter Lang.

Eskola, Jari – Suoranta, Juha 2008. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Granbom, Ingrid 2015. Teachers’ beliefs, norms and values of gender equality in preschools. Teoksessa Brownhill, Simon – Warin, Jo – Wernersson, Inga (toim.): Men,Masculinities and Teaching in Early Childhood Education. New York: Routledge. 83–91.

Helsingin kaupunki 2015. Varhaiskasvatusalueet. Varhaiskasvatusvirasto. Verkkodokumentti. <http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/paivahoito-jakoulutus/paivahoito/paivakotihoito/varhaiskasvatusalueet/&gt;. Luettu 22.1.2016.

Holli, Anne Maria 2012. Kriittisiä näkökulmia tasa-arvon tutkimukseen. Teoksessa Kantola, Johanna – Nousiainen, Kevät – Saari, Milja (toim.). Tasa-arvo toisin nähtynä. Oikeuden ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Helsinki: Gaudeamus. 73–98.

Hughes, Patrick – Mac Naughton, Glenda 2001. Fractured or Manufactured: Gendered Identities and Culture in the Early Years. Teoksessa Grieshaber, Susan – Cannella, Gaile S. (toim.). Embracing Identities in Early Childhood Education. New York: Teachers College Press, Columbia University. 114–132.

Huhta, Liisa – Meriläinen, Roosa 2009. Feministin käsikirja. Jyväskylä: Ajatus Kirjat.

Hänninen, Elina 2014. Sukupuolisensitiivisyyden opintojakso: suunnitelma ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelman opetussuunnitelmaan. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma.

Julkunen, Raija 2010. Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Tampere: Vastapaino.

Jääskeläinen, Liisa – Hautakorpi, Johanna – Onwen-Huma, Hanna – Niittymäki, Hanna – Pirttijärvi, Anssi – Lempinen, Miko – Kajander, Valpuri 2015. Tasa-arvotyö on taitolaji. Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Oppaat ja käsikirjat 5. Helsinki: Opetushallitus.

Kananen, Jorma 2014. Verkkotutkimus opinnäytetyönä. Laadullisen ja määrällisen verkkotutkimuksen opas. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 187. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kuula, Arja 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino.

KvantiMOTV 2010. Aineistotyypit. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Menetelmäopetuksen tietovaranto. Verkkodokumentti. <http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/tutkimus/aineistotyypit.html&gt;. Luettu 19.1.2016.

Sukupuolten tasa-arvo 2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti.<https://www.thl.fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/sanasto&gt;. Luettu 5.2.2016.

Talvitie, Eveliina 2013. Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla. Helsinki: WSOY.

Varhaiskasvatuslaki 36/1973. Annettu Helsingissä 1.8.1973.

Vilkka, Hanna 2007. Tutki ja mittaa. Määrällisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Tammi.

Värtö, Petteri 2000. ”Mies vastaa tekosistaan… siinä missä nainenkin” – maskuliinisuuksien rakentaminen päiväkodissa. Väitöskirja. Kuopio: Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos.

Ylitapio-Mäntylä, Outi 2012a. Leikillä ja toiminnalla ei ole sukupuolta. Teoksessa Ylitapio-Mäntylä, Outi (toim.): Villit ja kiltit – tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Jyväskylä: PS-kustannus.71–90.

Ylitapio-Mäntylä, Outi 2012b. Sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatuspedagogiikka. Teoksessa Ylitapio-Mäntylä, Outi (toim.): Villit ja kiltit – tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Jyväskylä: PS-kustannus. 177–188.

Ja asiaa lähdeluettelosta tulossa vielä tulevaisuudessa lisää.

Totuus lähdeluettelosta

Kuva: Hermann (pixabay.com)

Kuva: Hermann (pixabay.com)

Tasaisin väliajoin törmään opiskelijoiden tekemiin lähdeluetteloihin, joissa on mukana useita sellaisia lähteitä, joihin tekijä ei tekstissään viittaa. Kun olen ihmetellyt asiaa, kirjoittaja on kertonut, että on halunnut lähdeluettelossaan osoittaa, ”mitä kaikkea on lukenut”. Nyt onkin tarpeen oikaista väärinkäsitys.

Lähdeluetteloon laitetaan tiedot niistä lähteistä, joihin opinnäytetyössä viitataan eksplisiittisesti, siis näkyvästi. Totuus on, että tekijä on lukenut kasapäin enemmän teoksia kuin mitä lähdeluettelossa mainitaan. Lähdeluettelon tarkoitus ei olekaan osoittaa kirjoittajan lukeneisuutta vaan kertoa aakkosjärjestyksessä, mitä ja millaisia lähteitä työssä on käytetty − ja myös osoittaa, että lähteet ovat todellisia, eivät kirjoittajan keksimiä. Opinnäytetyön arvioijalle lähdeluettelo paljastaa paljon siitä, miten opinnäytetyön tekijä asettautuu tutkimusalansa perinteisiin ja yhteisöihin, miten syvällisesti kirjoittaja on perehtynyt alansa teoriataustaan ja miten monipuolisesti hän on hakenut aiheestaan tietoa. Lukijoita lähdeluettelo auttaa löytämään ne lähteet, joista he kiinnostuvat.

Monesti käy niin, että tekstiä editoidessa jotkin osiot jäävät kokonaan pois ja sen mukana joihinkin lähteisiin tehdyt viittauksetkin katoavat tekstistä. Tämä tarkoittaa, että myös lähdeluettelotiedot siivotaan: mitään sellaista lähdettä, johon tekstissä ei viitata nimeltä, ei jätetä lähdeluetteloon.

Myöhemmin joulukuussa Kielikuraattori julkaisee katkelman tyypillisestä (ja esimerkillisestä) sosiaalialan opinnäytetyön lähdeluettelosta. Kannattaa siis seurata postauksia!

Lähdeviitepulmia: artikkeli teoksessa

jill111_pixabay
Kuva: jill111 (pixabay.com)

Opiskelijani pohti, miten lähde merkitään lähdeluetteloon, jos lainataan Leena Viinamäen toimittaman julkaisun ensimmäistä lukua.

Kyseessä on toimitettu teos, joka koostuu useiden eri kirjoittajien tekemistä luvuista. Jokaisen luvun kirjoittajat mainitaan erikseen lukujen yhteydessä. Perusohje on, että kun lainaa toimitetussa teoksessa olevaa artikkelia (tai lukua), niin ensin näkyviin laitetaan kirjoittajien nimet, artikkelin (tai luvun) otsikko ja sitten vasta teoksen toimittaja (vaikka hänen nimensä onkin kirjan kannessa), teoksen nimi ja artikkelin (tai luvun) sivunumerot. Ensimmäiseen lukuun viitattaisiin siis tähän tapaan:

Lähdeluettelomerkintä:
Rouhiainen-Valo, Tuula – Rantanen, Teemu – Hovi-Pulsa, Raija –
Tietäväinen, Sirpa 2010. Kompetenssit sosionomien (AMK ja ylempi AMK) ydinosaamisen avaajina. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.): Sosionomin ammatti ja työ 2010–2025. Havaintoja
ja päätelmiä sosionomien (AMK & ylempi AMK) profiilista Suomen
hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi: Kemi-Tornion
ammattikorkeakoulu. 9–36. Saatavilla sähköisesti osoitteessa
<https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54727/viinamaki%20A%203%202010.pdf?sequence=1>.
Luettu 6.12.2016.

Tekstiviitemerkintä:
(Rouhiainen-Valo  – Rantanen – Hovi-Pulsa – Tietäväinen 2010: 15.)

Tärkeää on muistaa, että lähdeluetteloon merkitään vain teoksen kustantaja, ei siis painajaa. Tässä tapauksessa kustantaja on Kemi-Tornion AMK. Laitoin ammattikorkeakoulun kotipaikaksi Kemin, kun se mainitaan ensimmäisenä (anteeksi torniolaiset). On myös hyvä ilmoittaa lukijalle julkaisun nettiosoite silloin, kun julkaisu on saatavilla myös sähköisesti. Se, monesko raportti on kyseessä ja missä julkaisusarjassa se on julkaistu, ei ole välttämätöntä tietoa. Sen voi jättää pois tai merkitä mukaan. Jos julkaisusarjan laittaa mukaan, tieto tulee ennen kustantajan nimeä.

 

Punnittua puhetta?

peggy_marco2

Kuva: Peggy Marco (pixabay.com)

Eräs opiskelijani pohti, miten viitataan eduskunnan täysistunnossa esitettyyn puheenvuoroon. Aihetta ei käsitellä erikseen laajan kirjallisen työn ohjeissa, joten se ansaitsee oman blogipostauksen.

Suomessa eduskunnassa pidetyt täysistuntopuheet on kirjattu lyhentämättöminä pöytäkirjaan ensimmäisistä valtiopäivistä lähtien vuodesta 1907. Pöytäkirja laaditaan istunnon aikana ja julkaistaan verkossa parin tunnin kuluessa istunnon päättymisestä. Siitä, miten puhuttua kieltä kirjoitetaan ja säilytetäänkö kirjoitetussa versiossa kansanedustajan käyttämä murre tai täytesanat (kuten niinku ja tota noin), voi lukea enemmän Eero Voutilaisen kiinnostavasta artikkelista, joka on julkaistu Kielikellossa 2012.

Seuraavassa sovellan Metropolian ohjeita kansanedustaja Pauli Kiurun pitämään puheenvuoroon. Tekstiviitteeseen merkitään vain puhujan sukunimi ja vuosiluku, sen lisäksi viittauksessa on hyvä avata tarkemmin, millaisesta puheenvuorosta on kyse, esim.

Tekstiviite:

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru (2016) puhui eduskunnan täysistunnossa eduskunnan kirjaston puolesta. Hän toi esiin, että…

Lähdeluetteloon laitetaan sitten kaikki muut tiedot, joita puheenvuoroista annetaan: (toim. huom. kansanedustajan edustamaa puoluetta en saanut sujuvasti mihinkään, joten sen voi upottaa suoraan tekstiin, ks. yllä):

Lähdeluettelomerkintä:

Kiuru, Pauli 2016. Täysistunnon puheenvuoro PTK 81/2016 vp. Saatavilla sähköisesti osoitteessa <https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_81+2016+11+2+2.aspx>. Luettu 13.9.2016.

Eduskunnan täysistuntopöytäkirjojen lukeminen auttaa äänestäjiä näkemään konkreettisesti, mitä valitut kansanedustajamme eduskunnassa puuhaavat. Lisäksi puheenvuorojen julkaisu verkossa hyödyttää myös kansanedustajia: näin he saavat puheilleen mahdollisimman suuren yleisön. Pöytäkirjoja käyttävät paljon esimerkiksi toimittajat, tutkijat ja eri alojen asiantuntijat. Ehkäpä yhä enemmän myös sosiaalialan opiskelijat.

Lähdeluettelon haasteet: kuka kumma kustantaja?

Hans_pixabay

Kuva: Hans (pixabay.com)

Jos et tiedä, mitä eroa on kustantajalla, julkaisijalla ja painajalla, lue tämä juttu!

1. Mitä eroa on kustantajalla ja julkaisijalla?
Juridisesti ei mitään eroa. Voidaan ajatella, että julkaisija vastaa lehden tai kirjan sisällöstä, kun taas kustantaja huolehtii liiketoiminnasta. Julkaisija voi olla myös järjestö, ryhmä tai yhdistys, kun taas kustantaja on lähes poikkeuksetta kustannustoiminnan harjoittaja. Lähdeluetteloon merkitään julkaisija tai kustantaja, yleensä julkaisulla on jompikumpi.

2. Mitä eroa on kustantajalla ja painajalla?
Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kustantaja vastaa teoksen sisällöstä, kantaa taloudellisen vastuun koko kustannushankkeesta, huolehtii kirjan/lehden/teoksen markkinoinnista, kuvituksesta, käännösoikeuksista, sopimuksista, painosmäärästä, uusintapainoksista, ulkoasusta… Painaja taas tekee konkreettisen painotyön saatuaan kustantajalta toimeksiannon. Käytännössä painaja huolehtii siitä, että kustantajan sähköisesti täysin valmiiksi tekemä materiaali saa paperisen ulkomuodon. Lukijan kannalta kustantaja on paljon oleellisempi tieto kuin painaja, sen vuoksi lähdeluetteloon merkitään vain kustantajan tiedot.

3. Onko Otavan kotipaikka Keuruu?
Jotkut opiskelijat ovat hämmentyneet, kun kirjassa Otavan kotipaikaksi onkin laitettu Keuruu. Kyse on käsitesekaannuksesta: Otavan kirjaPAINO sijaitsee Keuruulla. Kirjapaino kuuluu kyllä Otava-konserniin, mutta se ei ole Otavan kirjakustantamon kotipaikka. Otava-kustantamon kotipaikka on Helsinki, ja sen pääkonttori sijaitsee lähes legendaarisessa graniittilinnassa Uudenmaankadulla. On tärkeä erottaa painaja ja kustantaja (ks. kohta 2).

 

4. Onko WSOY:n kotipaikka Juva?
WSOY:llä on painotalo, joka sijaitsee Juvalla. WSOY:n kirjakustantamon kotipaikka on kuitenkin Helsingissä, joten lähdeluetteloon WSOY:n kotipaikaksi merkitään Helsinki.

 

5. Miten merkitään kustantajan kotipaikka, jos niitä on monta?
Suurilla kustantamoilla saattaa olla toimistoja ympäri maailmaa. Valitse silloin teoksessa mainituista kaupungeista ensimmäiseksi mainittu. Jos kannessa lukee ”John Benjamins Publishing Company: Amsterdam – Philadelphia”, voit tiivistää kustantajan lähdeluetteloon: Amsterdam: John Benjamins.

 

6. Miten lähteisiin merkitään kustantajan kotipaikka, jos kotipaikkaa ei ole merkitty?
Etsi kustantajan kotipaikka käymällä kustantajan kotisivuilla. Jos et löydä kustantajan kotisivuja etkä kustantajan kotipaikkaa, on syytä tarkistaa, kuinka luotettavasta lähteestä on kyse. Kädessäsi saattaa olla omakustanne, jonka luotettavuus opinnäytetyön lähteenä kannattaa tarkistaa erityisen huolella. Millaisia argumentteja kirjoittaja käyttää? Miten hän perustelee väitteensä? Millaisiin lähteisiin hän vetoaa? Jos kaikesta huolimatta haluat käyttää kirjaa, etkä vieläkään tiedä kustantajan kotipaikkaa, merkitse lähdeluetteloon vain kustantajan nimi.

Tekstiviite ja sivunumerot

Pexels_pixabay
Kuva: Pexels (pixabay.com)

Tänä keväänä opinnäytetöiden tekijät ovat merkinneet lähdeviitteitä kiitettävästi: lähdeviitteitä on näkyvissä muuallakin kuin kappaleen lopussa, nettilähteisiin on tehty kunnolliset viittaukset ja lakiviitteet ovat kohdillaan, hienoa! Yksi asia kaipaa kuitenkin vielä vähän viilausta: silloin tällöin tekstiviitteistä puuttuvat sivunumerot. Perussääntönä on, että tekstiviitteeseen merkitään 1) tekstin tekijän sukunimi (tai tekijöiden sukunimet), 2) teoksen tai tekstin julkaisuvuosi sekä 3) ne sivunumerot, joissa referoitava tai siteerattava asia on alun perin mainittu. Siis tähän tapaan:

Kvalitatiivinen aineisto on rikasta – se on näyte vastaajien omasta kokemusmaailmasta, jolloin sen tulkintamahdollisuudetkin ovat suuret (Alasuutari 2001: 88–89).

On vain kaksi tapausta, jolloin sivunumeroita ei tarvitse merkitä. Ensimmäinen tapaus on sellainen, jossa kirjoittaja viittaa koko tekstiin/julkaisuun/kirjaan, ei siis mihinkään yksittäiseen kohtaan. Esimerkiksi näin:

Haapanen ja Passi (2016) tarkastelevat opinnäytetyössään sitä, millaisia rooleja lastentarhanopettajat antavat itselleen ja työlleen osana pakolaislapsen kotoutumisen prosessia.

Koska lainauksessa kerrotaan opinnäytetyön päätehtävä, ei tekstiviitteeseen tarvitse merkitä sivunumeroita. Tässä esimerkissä viitemerkintä on upotettu osaksi virkettä, jolloin suluissa mainitaan vain tekstin julkaisuvuosi, ei siis uudelleen tekijöitä.

Toinen tapaus, jolloin sivunumerot voi jättää merkitsemättä, on tapaus, jossa lainataan verkkodokumenttia, johon ei ole merkitty sivunumeroita – näin on usein laita lehdistötiedotteissa tai järjestöjen verkkosivuilla. Esimerkiksi näin:

Suomessakin turvapaikanhakijamäärät olivat voimakkaassa kasvussa vuonna 2015, ja sisäministeriö (2016) ilmoitti, että vuonna 2015 Suomeen saapui 32 478 turvapaikanhakijaa. Vuonna 2014 koko vuoden hakijamäärä oli vain 3 651 (Maahanmuuttovirasto 2015).

Tässä katkelmassa lähteinä ovat sisäministeriön verkkosivu ja Maahanmuuttoviraston lehdistötiedote. Kummassakaan alkuperäisessä lähteessä ei ole näkyvillä sivunumeroita, joten niitä ei keksitä viitteeseenkään. (Jos aloit ihmetellä, miksi sisäministeriö kirjoitetaan pienellä ja Maahanmuuttovirasto isolla, voit käydä tutustumassa Kielitoimiston ohjepankkiin.)

Jos kirjoittaja lainaa selvästi jostakin kirjasta yksittäistä kohtaa, mutta jättää sivunumerot merkitsemättä, lukijalle  – joka saattaa olla opinnäytetyön arvioija – herää helposti epäilys, ettei kirjoittaja ole välttämättä itse viihtynyt alkuperäisen lähteen äärellä. Ehkä lainaus onkin lainauksen lainaus netistä löytyneestä luentomateriaalista, artikkelista tai opinnäytetyöstä? Mitä tarkempi lähdeviitetekniikka, sitä luotettavampi teksti.