Onko ”Trumputin” oikeaa suomea ja mitä sanakirja kertoo?

dictionary-390055_1280
Kuva: PDPics (pixabay.com)

Kielitoimiston sanakirja on jokaisen opiskelijan ja kirjoittajan verraton apuväline. Ilmaiseksi verkossa saatavilla olevasta sanakirjasta voi tarkistaa eri sanojen kirjoitusasuja, käyttöyhteyksiä, merkityksiä, taivutusta sekä sitä, millaiset sanat ovat kielessämme tavallisia ja vakiintuneita. Sanakirjaa voi hyödyntää myös esimerkiksi synonyymisanakirjana: jos on vaikkapa käyttänyt jo muutaman kerran verbiä ”huomata”, eikä heti keksi, millä samaa tarkoittavalla verbillä sen voisi tekstissään korvata, Kielitoimiston sanakirja antaa hetkessä useita vaihtoehtoja: havaita, erottaa, saada selville, keksiä, panna merkille; oivaltaa, käsittää, ymmärtää, tajuta, älytä, todeta.

Sanakirja kertoo myös sanojen tyylisävystä, eli siitä, onko ilmaus esimerkiksi ”arkikielinen”, ”leikillinen”, ”halventava” tai ”vanhentunut”. Luonnehdinnat eivät kuitenkaan ole suosituksia siitä, millaisissa yhteyksissä eri sanoja tulisi käyttää. Pikemminkin luonnehdinnat ovat deskriptiivisiä, kuvailevia, ja kertovat kielenkäyttäjälle, millaisissa yhteyksissä sanoja yleisimmin käytetään. Käyttöyhteyden tietäminen taas auttaa kirjoittajaa ennakoimaan, miten sanoja tekstissä todennäköisimmin tulkitaan, ja näin valitsemaan käyttöyhteyteen sopivimman sanan. Sanakirjan ajankohtaisuudesta kertoo se, että vuonna 2017 julkaistua versiota päivitettiin heti vuonna 2018 niin, että mukaan lisättiin lähes 650 uutta sana-artikkelia ja muutoksia tehtiin yli 1 100 artikkeliin. Sanakirjatyöstä voi lukea lisää Kielikellosta.

Olen monesti kuullut väitteen, jonka mukaan jotakin ”sanaa ei ole olemassa, jos sitä ei löydy sanakirjasta”. Tämä on harhaluulo, sillä Kielitoimiston sanakirja ei ole virallisesti hyväksyttyjen sanojen luettelo. Kieleen tulee jatkuvasti uusia sanoja, vanhat sanat saavat uusia merkityksiä, jotkut sanat vanhentuvat, sanojen tyylisävyt muuttuvat, merkityskentät laajenevat tai vanhat sanat voivat palata uudelleen käyttöön. Sanakirjaan näitä muutoksia päivitetään ahkerasti, mutta mikään sanakirja ei voi pysyä aivan ajan tasalla, sen verran ketteriä me kielenkäyttäjät olemme. Lisäksi uudet ilmaukset hyväksytään sanakirjaan vasta, kun nähdään, alkavatko ne vakiintua. Tämän takia esimerkiksi mediassa heinäkuussa 2018 ahkerasti käytettyä ”Trumputin”-sanaa ei toistaiseksi löydy sanakirjasta, vaikka se onkin käyttökelpoista suomea.

Mainokset

Vielä asiaa toisen käden lähteistä

startupstockphotos_pixabayjpg
Kuva: StartupStockphotos (pixabay.com)

Joskus opinnäytetyöntekijä löytää todella kiinnostavan lainauksen sellaisesta lähteestä, johon ei pääse itse käsiksi. Tällöin on kyse toisen käden lähteestä eli sekundaarilähteestä. Se lähde, jota sekundaarilähteessä siteerataan, on primaarilähde. Sekundaarilähteen käyttäminen on perusteltua tilanteessa, jossa alkuperäiseen lähteeseen on todella vaikeaa päästä käsiksi. Artikkeli voi olla saatavilla vain Oxfordin kirjastossa, artikkeli on kirjoitettu vain sardin kielellä tai artikkeli on loppuunmyyty ja kadonnut kirjastoista. Liian usein sekundaarilähteen käyttämisen syynä on ajanpuute (”en ehtinyt etsiä alkuperäistä lähdettä”) tai opiskelijan kehno muistiinpanotekniikka (”en enää löytänyt alkuperäisen lähteen tietoja”).

Suositus on, että opparintekijät käyttäisivät vain primaarilähteitä. Jos opiskelija syystä tai toisesta kuitenkin päätyy käyttämään sekundaarilähdettä, on lukijalle selvästi osoitettava, että kyseessä on toisen käden lähde. Erityisen tärkeää on, että sekundaarilähdeviitteessä on mukana myös sivunumero, josta lukija löytää tiedot primaarilähteestä. Esim.

Korpela (2017: 14) toteaa, että aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu hyvin X.  

Salminen ja Tynninen (2011: 25–26) esittelevät Mary Ainsworthin kolme kiintymyssuhdemallia, jotka ovat jokaiselle lapselle yksilöllisiä. Malleihin vaikuttavat esimerkiksi vanhempien elämäntilanne ja lapsuudenkokemukset. Kiintymyssuhteen laatu on melko pysyvää, mutta samalla lapsella voi olla erilaisia kiintymyssuhteita eri ihmisten kanssa. Kiintymyssuhde voi myös muuttua esimerkiksi lapsen kasvaessa, jos vanhemman kyky vastata eri ikäisen lapsen tarpeisiin muuttuu. (Salminen – Tynninen 2011: 25–26.)
(Ote Janika Riilan valmistumassa olevasta opinnäytetyöstä.)

Lähdeluetteloon laitetaan näkyviin vain ne lähteet, jotka kirjoittaja on itse lukenut. Tässä tapauksessa lähdeluettelosta ei löytyisi primaarilähteitä (siis ”aiempia tutkimuksia” tai Mary Ainsworthin tutkimusta), koska kirjoittaja ei ole lukenut käyttämiään tietoja suoraan niistä. Sen sijaan lähdeluettelossa olisivat tarkat tiedot niin Korpelan (2017) artikkelista kuin Salmisen ja Tynnisen (2011) tutkimuksestakin.

Esimerkillinen lähdeluettelo

peggy_marco

Kuva: Peggy_Marco (pixabay.com)

Lupasin postata esimerkillisen lähdeluettelon joulukuun aikana, mutta tammikuulle meni. Tässä katkelmia Satu Lundströmin (2016) opinnäytetyön lähdeluettelosta. Lundströmin työ on onnistunut opinnäytetyö, joten siihen kannattaa tutustua laajemminkin.

Tässä ei ole mukana koko lähdeluetteloa, mutta tästäkin katkelmasta löytyy monipuolisesti viittauksia haastatteluun, tieteelliseen artikkeliin, väitöskirjaan, oppikirjaan, nettisivustoon, yleistajuisemmin kirjoitettuun tieteellisten tulosten esittelyyn, lakiin sekä kansainväliseen tieteelliseen julkaisuun. Osaatko erotella, mikä on mikäkin? Tämä esimerkkikatkelma voi toimia hyvänä mallina, kun itse pähkäilet, miten erilaiset lähteet merkitään lähdeluetteloon.

Ote Satu Lundströmin (2016) opinnäytetyön lähdeluettelosta:

Lähteet

Alasaari, Nea 2016. Projektityöntekijä. Naisasialiitto Unioni. Helsinki. Haastattelu 18.1.

Carlson, Dennis – Meyer, Elizabeth J. 2014. Gender and Sexualities in Education. New York: Peter Lang.

Eskola, Jari – Suoranta, Juha 2008. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Granbom, Ingrid 2015. Teachers’ beliefs, norms and values of gender equality in preschools. Teoksessa Brownhill, Simon – Warin, Jo – Wernersson, Inga (toim.): Men,Masculinities and Teaching in Early Childhood Education. New York: Routledge. 83–91.

Helsingin kaupunki 2015. Varhaiskasvatusalueet. Varhaiskasvatusvirasto. Verkkodokumentti. <http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/paivahoito-jakoulutus/paivahoito/paivakotihoito/varhaiskasvatusalueet/&gt;. Luettu 22.1.2016.

Holli, Anne Maria 2012. Kriittisiä näkökulmia tasa-arvon tutkimukseen. Teoksessa Kantola, Johanna – Nousiainen, Kevät – Saari, Milja (toim.). Tasa-arvo toisin nähtynä. Oikeuden ja politiikan näkökulmia tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Helsinki: Gaudeamus. 73–98.

Hughes, Patrick – Mac Naughton, Glenda 2001. Fractured or Manufactured: Gendered Identities and Culture in the Early Years. Teoksessa Grieshaber, Susan – Cannella, Gaile S. (toim.). Embracing Identities in Early Childhood Education. New York: Teachers College Press, Columbia University. 114–132.

Huhta, Liisa – Meriläinen, Roosa 2009. Feministin käsikirja. Jyväskylä: Ajatus Kirjat.

Hänninen, Elina 2014. Sukupuolisensitiivisyyden opintojakso: suunnitelma ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelman opetussuunnitelmaan. Opinnäytetyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma.

Julkunen, Raija 2010. Sukupuolen järjestykset ja tasa-arvon paradoksit. Tampere: Vastapaino.

Jääskeläinen, Liisa – Hautakorpi, Johanna – Onwen-Huma, Hanna – Niittymäki, Hanna – Pirttijärvi, Anssi – Lempinen, Miko – Kajander, Valpuri 2015. Tasa-arvotyö on taitolaji. Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Oppaat ja käsikirjat 5. Helsinki: Opetushallitus.

Kananen, Jorma 2014. Verkkotutkimus opinnäytetyönä. Laadullisen ja määrällisen verkkotutkimuksen opas. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 187. Jyväskylä: Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Kuula, Arja 2006. Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Tampere: Vastapaino.

KvantiMOTV 2010. Aineistotyypit. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Menetelmäopetuksen tietovaranto. Verkkodokumentti. <http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/tutkimus/aineistotyypit.html&gt;. Luettu 19.1.2016.

Sukupuolten tasa-arvo 2015. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Verkkodokumentti.<https://www.thl.fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/sanasto&gt;. Luettu 5.2.2016.

Talvitie, Eveliina 2013. Keitäs tyttö kahvia. Naisia politiikan portailla. Helsinki: WSOY.

Varhaiskasvatuslaki 36/1973. Annettu Helsingissä 1.8.1973.

Vilkka, Hanna 2007. Tutki ja mittaa. Määrällisen tutkimuksen perusteet. Helsinki: Tammi.

Värtö, Petteri 2000. ”Mies vastaa tekosistaan… siinä missä nainenkin” – maskuliinisuuksien rakentaminen päiväkodissa. Väitöskirja. Kuopio: Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos.

Ylitapio-Mäntylä, Outi 2012a. Leikillä ja toiminnalla ei ole sukupuolta. Teoksessa Ylitapio-Mäntylä, Outi (toim.): Villit ja kiltit – tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Jyväskylä: PS-kustannus.71–90.

Ylitapio-Mäntylä, Outi 2012b. Sukupuolisensitiivinen varhaiskasvatuspedagogiikka. Teoksessa Ylitapio-Mäntylä, Outi (toim.): Villit ja kiltit – tasa-arvoista kasvatusta tytöille ja pojille. Jyväskylä: PS-kustannus. 177–188.

Ja asiaa lähdeluettelosta tulossa vielä tulevaisuudessa lisää.

Totuus lähdeluettelosta

Kuva: Hermann (pixabay.com)

Kuva: Hermann (pixabay.com)

Tasaisin väliajoin törmään opiskelijoiden tekemiin lähdeluetteloihin, joissa on mukana useita sellaisia lähteitä, joihin tekijä ei tekstissään viittaa. Kun olen ihmetellyt asiaa, kirjoittaja on kertonut, että on halunnut lähdeluettelossaan osoittaa, ”mitä kaikkea on lukenut”. Nyt onkin tarpeen oikaista väärinkäsitys.

Lähdeluetteloon laitetaan tiedot niistä lähteistä, joihin opinnäytetyössä viitataan eksplisiittisesti, siis näkyvästi. Totuus on, että tekijä on lukenut kasapäin enemmän teoksia kuin mitä lähdeluettelossa mainitaan. Lähdeluettelon tarkoitus ei olekaan osoittaa kirjoittajan lukeneisuutta vaan kertoa aakkosjärjestyksessä, mitä ja millaisia lähteitä työssä on käytetty − ja myös osoittaa, että lähteet ovat todellisia, eivät kirjoittajan keksimiä. Opinnäytetyön arvioijalle lähdeluettelo paljastaa paljon siitä, miten opinnäytetyön tekijä asettautuu tutkimusalansa perinteisiin ja yhteisöihin, miten syvällisesti kirjoittaja on perehtynyt alansa teoriataustaan ja miten monipuolisesti hän on hakenut aiheestaan tietoa. Lukijoita lähdeluettelo auttaa löytämään ne lähteet, joista he kiinnostuvat.

Monesti käy niin, että tekstiä editoidessa jotkin osiot jäävät kokonaan pois ja sen mukana joihinkin lähteisiin tehdyt viittauksetkin katoavat tekstistä. Tämä tarkoittaa, että myös lähdeluettelotiedot siivotaan: mitään sellaista lähdettä, johon tekstissä ei viitata nimeltä, ei jätetä lähdeluetteloon.

Myöhemmin joulukuussa Kielikuraattori julkaisee katkelman tyypillisestä (ja esimerkillisestä) sosiaalialan opinnäytetyön lähdeluettelosta. Kannattaa siis seurata postauksia!

Lähdeviitepulmia: artikkeli teoksessa

jill111_pixabay
Kuva: jill111 (pixabay.com)

Opiskelijani pohti, miten lähde merkitään lähdeluetteloon, jos lainataan Leena Viinamäen toimittaman julkaisun ensimmäistä lukua.

Kyseessä on toimitettu teos, joka koostuu useiden eri kirjoittajien tekemistä luvuista. Jokaisen luvun kirjoittajat mainitaan erikseen lukujen yhteydessä. Perusohje on, että kun lainaa toimitetussa teoksessa olevaa artikkelia (tai lukua), niin ensin näkyviin laitetaan kirjoittajien nimet, artikkelin (tai luvun) otsikko ja sitten vasta teoksen toimittaja (vaikka hänen nimensä onkin kirjan kannessa), teoksen nimi ja artikkelin (tai luvun) sivunumerot. Ensimmäiseen lukuun viitattaisiin siis tähän tapaan:

Lähdeluettelomerkintä:
Rouhiainen-Valo, Tuula – Rantanen, Teemu – Hovi-Pulsa, Raija –
Tietäväinen, Sirpa 2010. Kompetenssit sosionomien (AMK ja ylempi AMK) ydinosaamisen avaajina. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.): Sosionomin ammatti ja työ 2010–2025. Havaintoja
ja päätelmiä sosionomien (AMK & ylempi AMK) profiilista Suomen
hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi: Kemi-Tornion
ammattikorkeakoulu. 9–36. Saatavilla sähköisesti osoitteessa
<https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/54727/viinamaki%20A%203%202010.pdf?sequence=1>.
Luettu 6.12.2016.

Tekstiviitemerkintä:
(Rouhiainen-Valo  – Rantanen – Hovi-Pulsa – Tietäväinen 2010: 15.)

Tärkeää on muistaa, että lähdeluetteloon merkitään vain teoksen kustantaja, ei siis painajaa. Tässä tapauksessa kustantaja on Kemi-Tornion AMK. Laitoin ammattikorkeakoulun kotipaikaksi Kemin, kun se mainitaan ensimmäisenä (anteeksi torniolaiset). On myös hyvä ilmoittaa lukijalle julkaisun nettiosoite silloin, kun julkaisu on saatavilla myös sähköisesti. Se, monesko raportti on kyseessä ja missä julkaisusarjassa se on julkaistu, ei ole välttämätöntä tietoa. Sen voi jättää pois tai merkitä mukaan. Jos julkaisusarjan laittaa mukaan, tieto tulee ennen kustantajan nimeä.

 

Punnittua puhetta?

peggy_marco2

Kuva: Peggy Marco (pixabay.com)

Eräs opiskelijani pohti, miten viitataan eduskunnan täysistunnossa esitettyyn puheenvuoroon. Aihetta ei käsitellä erikseen laajan kirjallisen työn ohjeissa, joten se ansaitsee oman blogipostauksen.

Suomessa eduskunnassa pidetyt täysistuntopuheet on kirjattu lyhentämättöminä pöytäkirjaan ensimmäisistä valtiopäivistä lähtien vuodesta 1907. Pöytäkirja laaditaan istunnon aikana ja julkaistaan verkossa parin tunnin kuluessa istunnon päättymisestä. Siitä, miten puhuttua kieltä kirjoitetaan ja säilytetäänkö kirjoitetussa versiossa kansanedustajan käyttämä murre tai täytesanat (kuten niinku ja tota noin), voi lukea enemmän Eero Voutilaisen kiinnostavasta artikkelista, joka on julkaistu Kielikellossa 2012.

Seuraavassa sovellan Metropolian ohjeita kansanedustaja Pauli Kiurun pitämään puheenvuoroon. Tekstiviitteeseen merkitään vain puhujan sukunimi ja vuosiluku, sen lisäksi viittauksessa on hyvä avata tarkemmin, millaisesta puheenvuorosta on kyse, esim.

Tekstiviite:

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru (2016) puhui eduskunnan täysistunnossa eduskunnan kirjaston puolesta. Hän toi esiin, että…

Lähdeluetteloon laitetaan sitten kaikki muut tiedot, joita puheenvuoroista annetaan: (toim. huom. kansanedustajan edustamaa puoluetta en saanut sujuvasti mihinkään, joten sen voi upottaa suoraan tekstiin, ks. yllä):

Lähdeluettelomerkintä:

Kiuru, Pauli 2016. Täysistunnon puheenvuoro PTK 81/2016 vp. Saatavilla sähköisesti osoitteessa <https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_81+2016+11+2+2.aspx>. Luettu 13.9.2016.

Eduskunnan täysistuntopöytäkirjojen lukeminen auttaa äänestäjiä näkemään konkreettisesti, mitä valitut kansanedustajamme eduskunnassa puuhaavat. Lisäksi puheenvuorojen julkaisu verkossa hyödyttää myös kansanedustajia: näin he saavat puheilleen mahdollisimman suuren yleisön. Pöytäkirjoja käyttävät paljon esimerkiksi toimittajat, tutkijat ja eri alojen asiantuntijat. Ehkäpä yhä enemmän myös sosiaalialan opiskelijat.

Kun ”kuvasto on puolellasi”

milivanily_pixabay
Kuva: milivanily (pixabay.com)

Lauantaiaamu. Kuppi kahvia, perjantaisiivouksen jäljiltä kiiltelevä keittiö ja uusi sisustuskuvasto. Täydellinen leppoisa aamuhetki –  kunnes erehdyin kauniiden sisustuskuvien katselun lisäksi myös lukemaan kuvastoa. Teksti paljastui kauttaaltaan kehnoksi käännösyritelmäksi.

”Kotona on tärkeintä viihtyä ja nauttia olostaan. Joinakin iltoina siihen liittyy kiivasta kokkailua ja toisina vain leppoisaa löhöilyä ruudun ääressä. Jos tällainen asenne miellyttää, innostut taatusti uudesta kuvastostamme.”

Tässä katkelmassa huomioni kiinnittyi erityisesti pronominin ”siihen” epäselvään käyttöön sekä kummalliseen mainintaan ”asenteesta”. Mihin ”siihen” liittyy kiivasta kokkailua ja millaiseen ”asenteeseen” lukijan pitäisi mieltyä?

Sitten kuvastossa herätellään nostalgisia tunteita vetoamalla lapsuusmuistoihin:

”Kun olit lapsena matkalla parhaan kaverisi synttäreille, puhkuit varmasti odotusta.”

Synttärimatkan muistelun sijaan aloin pohtia, miten odotusta ”puhkutaan”. Yleensä suomen kielessä kun puhkutaan intoa tai innostusta, harvemmin odotusta. (Matkalla parhaan ystäväni synttäreille puhkuin intoa ja olin täynnä odotusta.)

Sen sijaan, että ruotisin sisustuskuvaston käännöspuoskarointia (”loputtoman uteliaisuutemme viimeisimmät hedelmät”) sen enempää, haluan vain nostaa esiin, miten surullista on, että taitavan kääntäjän työtä arvostetaan tällä konekäännösaikakaudella yhä vähemmän. Kehnoja käännöksiä pohtii myös suomentaja Kersti Juva elokuussa ilmestyneessä blogitekstissään. Hän arvelee, että ”kääntäjä” ei ole aina vaivautunut paneutumaan viestin merkitykseen, vaan on laittanut sanoja mekaanisesti peräkkäin siinä toivossa, että lukija ymmärtää. Tällainen vieraan kielen rakenteiden ja sanastojen apinointi synnyttää lauseita, joissa kieltä käytetään epäsuomalaisesti.

Joskus huonoa käännöstä perustellaan ajan tai rahan puutteella. Kuvaston julkaisseella huonekalujätillä olisi kuitenkin takuulla ollut varaa teettää tekstistään vivahteikas suomennos. Jatkan kuvaston katselua ja koetan uskoa, että

”Tämä kuvasto on puolellasi ja kaikenlaisia turhia odotuksia vastaan.”