Asiatyyli, Lähteet, Viitetekniikka

Voiko ajatuksia varastaa?

3dman_eu_pixabay

Kuva: 3dman_eu (pixabay.com)

Saarnaan opiskelijoilleni säännöllisesti plagioinnin vääryydestä. Plagiointi nousi pinnalle jälleen kerran, kun perussuomalaisten varapuheenjohtajan ja kansanedustajan Laura Huhtasaaren pro gradu -työn plagioinnin laajuus paljastui. Aiheesta kirjoitti mm. Yle Uutiset 27.8.2018.

Plagioinnilla tarkoitetaan tieteellistä varkautta eli sitä, että kirjoittaja esittää muiden tekstejä ja ajatuksia ominaan, ilman asianmukaista viittausta alkuperäiseen lähteeseen. Käytännössä plagiointi on helppoa, sillä netti on pullollaan mainioita tutkimuksia, opinnäytetöitä, blogipostauksia, ammattilehtiartikkeleita ja oppimistehtäviä, joita on helppo kopioida omaan käyttöön. Oppimistehtävät sisältävät usein paljon muiden ajatusten referointia, mutta plagiointi eroaa asianmukaisesta referoinnista siinä, että plagioinnissa alkuperäinen lähde jätetään mainitsematta. Jos opiskelija siis referoi muita tutkimuksia, mutta pitää koko ajan lukijan kärryillä siitä, mikä on muualta lainattua ja mikä on hänen omaa ajatteluaan, kyse ei ole plagioinnista.

Plagioinnista on monenlaista haittaa: Jos opiskelija plagioi oppimistehtävänsä, hän ei kehitä ajatteluaan tai kirjoitustaitojaan. Jos tutkija plagioi tutkimuksensa, hän ei toimi reilusti, vaan varastaa toisilta tiedeyhteisön jäseniltä näiden työtä, ajatuksia, aikaa ja vaivaa. Syvällisempää pohdintaa plagioinnin haitoista ja Huhtasaaren tapauksesta voi lukea Tuomas Aivelon blogipostauksesta.

Erityisen hämmentävää Huhtasaaren tapauksessa on, että Jyväskylän yliopiston selvityksessä kävi ilmi, että Huhtasaaren työn pohdintaluvusta peräti 80 prosenttia on kopioitu muilta. Pohdintaluku on luku, jossa tekijän oman äänen, omien perusteltujen näkemysten ja omien kannanottojen pitäisi tulla näkyviin. Pohdinnassa tekijä suhteuttaa työtään aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, pohtii tutkimuksensa merkityksellisyyttä työelämän ja tiedeyhteisön kannalta, arvioi tutkimuksensa luotettavuutta ja esittelee esiinnousseita jatkotutkimusaiheita. Miten tällaisia ajatuksia edes voi varastaa muilta? Jamkin opinnäytetyön raportointiohjeiden mukaan ”pohdinta osoittaa tekijänsä kypsyneisyyden tai sen puutteen, ja siksi omaa pohdiskeluaan aiheesta on hyvä kirjata muistiin koko työskentelyprosessin ajan ja koota pohdintaluku riittävän ajoissa.” Millaista kypsyyttä osoittaa pohdintaluku, jossa 80 % pohdinnasta on kopioitu muilta?

Toinen hämmentävä seikka on, että Ylen uutisten mukaan Huhtasaari ”syyttää yliopistoa tekijänoikeuksiensa rikkomisesta, ja väittää yliopiston levittäneen hänen graduaan pdf-tiedostona ja syöttämällä työn plagiaatintunnistusohjelmaan ilman hänen lupaansa.” En ole lukenut Jyväskylän yliopiston tutkintosääntöä, mutta Metropolian tutkintosäännössä todetaan, että ”opinnäytetyö on aina julkinen asiakirja ja opinnäytetyöstä annettu kirjallinen arvio on julkinen.” Lisäksi Metropoliassa vaaditaan, että ennen opinnäytetyön palauttamista opiskelijan on itse tarkastettava opinnäytetyönsä Turnitin-tietokannassa. Turnitin on sähköinen plagioinnin tunnistusjärjestelmä, jota käytetään monissa korkeakouluissa ehkäisemään tahallista tai tahatonta plagiointia. Valitettavasti plagioinnin tunnistusjärjestelmät eivät olleet vielä näin kehittyneitä vuonna 2003, kun Huhtasaari teki gradunsa. Metropoliassa ei tulisi kuuloonkaan, että opiskelija kieltäytyisi plagiaatintunnistusohjelman käytöstä – vaikka olisikin kansanedustaja.

 

Mainokset
Palautteen antaminen

Oppiminen ei ole mukavaa

Kuva: BlueOlive (pixabay.com)
Kuva: BlueOlive (pixabay.com)

Koulussamme kerätään säännöllisesti opiskelijapalautetta. Jokaisen opintojakson jälkeen aukeaa sähköinen kysely, jonne opiskelijat saavat mennä antamaan anonyymia palautetta. Palaute näkyy opintojakson opettajan lisäksi myös esimiehille.  Viime kuussa Hesarissa julkaistu Olli-Pekka Moision ja Sara Heinämaan artikkeli opiskelijan kehnoista taidoista arvioida opetuksen laatua antoi runsaasti ajattelemisen aihetta, etenkin kun olin itse saanut kirjavaa palautetta muutamasta vasta päättyneestä opintojaksosta. Moisio ja Heinämaa viittaavat tutkimuksiin, joiden mukaan opiskelijat antavat kurssista ja opettajasta hyvää palautetta silloin, kun oppivat vähiten tai saavat hyvän arvosanan. Näin käy, sillä opiskelijat eivät ymmärrä, mikä saa heidät oppimaan.

Onnistumiseen ei riitä vain lahjakkuus, vaan tarvitaan sinnikästä työskentelyä, paljon tylsiäkin harjoituksia ja myös sellaisia kokeiluja, jotka voivat mennä pieleen. Vain lahjakkuudellaan ratsastavat opiskelijat eivät opi. Artikkelin mukaan ”opettajien tehtävänä on kannustaa opiskelijoita sellaisiinkin suorituksiin, joita nämä pitävät turhina, tarkoituksettomina ja jopa vastenmielisinä.” (Ainakin suomen kielen tunnilla, jonka aiheena ovat ”infinitiivit ja partisiipit”, tämä onnistuu vaivatta!)

Hoi opiskelijat! Miettikää näitä tutkimustuloksia, kun seuraavan kerran täytätte sähköistä palautelomaketta ja olette juuri ruksaamassa vaihtoehtoa ”täysin eri mieltä”, kun arvioitte väitettä: ”Opintojakso muodosti oppimista edistävän kokonaisuuden”.